Että mitä?

Haaveilen muutoksesta... tänään on taas ollut sellainen maailma vihaa minua-päivä. Olen todennut, että Kotka on toisaalta aika ankea paikka asua. Eihän täällä tapahdu mitään. Tykkäisin kokeilla urheilunkin saralla erilaisia lajeja, mutta täällä kotikaupungissani tarjonta on loppujen lopuksi melko suppeaa. Kaipasin vaihtelua ja uusia kokemuksia, haluaisin rikkoa rajojani myös erilaisen liikunnan saralla, koska haluaisin tietää mihin kaikkeen oikeasti pystynkään. Moneen tälläiseen tarvittaisi meno toiselle paikkakunnalle ja se ei ikävä kyllä ole aina mahdollista (joskus tosin olisi ihana repästä). 

Pidän esimerkiksi Helsingistä siksi, että siellä voin hakea kupillisen kahvia ja vain istua ja katsella ihmisiä. Toki tekemis-tarjontakin on himpun verran erilainen kuin meillä Kotkassa. Tavallaan tämä johtaa juurensa myös siitä, että olisi ihana aloittaa elämä eräällä tavallaan uudestaan, oman perheen kanssa, koska olenhan sen jo itse itsessäni tehnyt. Paikkakunnan vaihdos voisi tehdä terää, saisi aloittaa uudessa kaupungissa, ilman että joka toinen vastaantulija olisi jostakin tuttu ja saisi muutenkin olla ihan oma itsensä, uudistunut ja vahvempi. Taidan olla kyllästynyt tämän hetkiseen olemiseeni ja kaivata jotain muutosta. Tuntuu, että kaikki muut menevät elämässään eteenpäin ja minä vain olla möllöttelen ja odotan sitä jotakin tapahtuvaksi.

Syksy on mulle usein tälläistä aikaa. Kun koulut ja opiskelut alkaa ja aikuisillakin alkaa normaali arki työelämässä. Nyt kun olen lasten kanssa kotona tunnen usein tipahtavani johonkin kuiluun syksyisin. Vaikka olenkin tyytyväinen valintaani pysyä edelleen kotona niin silti toisinaan haaveilen opiskelusta tai työstä. Tänä vuonna jotenkin erityisesti, koska olen alkanut haaveilemaan saisiko tästä "harrastuksesta" jotenkin ammatin itselleen. Se, olisiko tämä kannattavaa juuri nyt ei ole minulle vielä selvinnyt, mutta onneksi minulla on aikaa miettiä. Voi olla, että elämä tuo jotain aivan muuta eteeni, mutta ainahan saa haaveilla. Syksy on kuitenkin merkinnyt minulle aina jonkin uuden alkua ja tänä vuonna se on vain se, että ensi keväänä täytän 30 ja ennen sitä pitäisi olla "elämänsä kunnossa".

Ja jos joku tietää tulevaksi jonkun aivan mahtavan tapahtuman tai liikunta- mahdollisuuden jossakin päin tätä maailman puoliskoa niin kertokaa ihmeessä minulle siitä. Olisi ihana päästä rikkomaan rajoja ja kokeilemaan uusia juttuja. (Ai niin... meillä Kotkassa ei listoilla ainakaan lue että edes Magic Mike olisi tulossa leffaan, kuinka surkeaa se on??? Kuva on muuten googlesta)

Ai kuka nyt ei näitä miehiä haluaisi nähdä leffassa? ;)

 

Perjantaipuntari 31.8.2012

Mitä viikossa on tapahtunut? Paino on tippunut 100g, no WAU! Ei vais, tippunut tosiaan on vain 100g, mutta oikeastaan olen tuosta täysin tyytyväinen. Kun ottaa huomioon viime viikon 2,5kilon pudotuksen niin se kompensoi ihan kivasti tätä viikkoa. Luulin viime viikon pudotuksen olevan nesteitä ja odotin tälle viikolle plussaa... etenkin koska viikonloppuna tuli myös juhlittua ja syötyä tosiaan hieman eri tavalla kuin normaalisti. Tänään tein myös mittaukset, vaikka edellisistä on kulunut vasta 3viikkoa, mutta nyt sain nämä mittaukst taas "raiteilleen" ja "siirrettyä" joka kuun viimeiseen perjantaihin. Ihan mukavia lukemia oli kolmessa viikossakin tullut... vyötäröltä, alavatsalta ja lantiolta oli hävinnyt 1,5cm... monesta muusta paikasta oli kadonnut sentin verran.

Ilmeisesti olen nyt tehnyt oikeanlaisia muutoksia ruokavaliooni niin, että paino on taas alkanut valumaan alaspäin. Jossakin vaiheessa kun junnattiin pidemmän aikaa samoissa painoissa, niin päätin tarkastella syömisiäni vielä tarkemmin ja se kyllä kannatti. Tottakai painon tippuessa myös energiantarve pienenee, mutta toisaalta treenatessa täytyy muistaa, että saa kuitenkin riittävästi energiaa. Kuntotesteistä päätellen olen tehnyt jotain oikein, sillä paino oli tippunut, mutta samalla lihasmassa oli kasvanut. Eli on täysin mahdollista pudottaa painoa samalla kun kasvattaa lihasmassaa. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole, mutta vaatii kyllä melkosta hienosäätöä löytää se itselle sopiva suhde kaikkien vaikuttavien asioiden välille.

Eilen en harrastanut liikuntaa ollenkaan... siivosin! Oikeasti siinä meni koko päivä! Toki tein sellaisen normaalin "pyyhitään pölyt, imuroidaan, pestään lattiat"-siivouksen, mutta sen lisäksi pesin mattoja ja sisustelin kotia syksyyn. Mattoja pestessä hiki valui aivan valtoimenaan ja parin tunnin pesemisen jälkeen oli kuin olisin tehnyt rankemmankin treenin... illalla vähän ennen yhdeksää raahauduin suihkuun ja lysähdin teekupin kanssa sohvalle kaikkeni antaneena. Hämmentävää miten yksi siivouspäivä voi muka syödä mehuja, mutta toisaalta olin huhkinut noin 10tuntia erinäisten askareiden parissa. Ihan mukava toisinaan saada tälläinen kunnon siivouspuuska, koska yhden päivän aikana voi saada yllättävän paljon aikaan. Mies oli ihan pyörällä päästään kun tuli viiden aikaan kotiin ja minä puksutin menemään ympäri kämppää kuin höyryveturi... annoin hänen vain lähteä kauppaan pois jaloista ja ottaa muutenkin illan rauhallisesti, sillä miehellä soi yöllä kello 3.30 töihin. Toivoisin, että tämä siivouspuuska iskisi muhun tänäänkin, sillä muutama kaappi kaipaisi siivousta... ;)

EDIT: Huomasin just, että mulla on mennyt pari viikkoa sitten punnituksissa joku pieleen, ja nyt painoa on pudonnut kokonaisuudessaan 19,6kg eikä 21,6kg niinkuin luulin. Mieltäni on varmaan sekoittanut se, etä tuo 21,6kiloa on pudonnut siitä pahimmasta painosta missä olen ollut esikoisen jälkeen, ei nyt tämän pikkusen kakkosen jälkeen. Vähänhän tää harmittaa ja laskee mielialaa, mut eipä tuo nyt kaukana siitä paristakympistä kuitenkaan ole...

Uni

Monessa laihtumista käsittelevässä teoksessa puhutaan nukkumisesta ja unen tarpeesta aivan omana lukunaan. Itsehän olen nukkunut jo useamman vuoden huonosti ja tiedän myös kokemuksen kautta mistä nyt puhun. Uni on yksi ihmisen perustarpeista ja ehto elämälle. Jos nukut huonosti, kaikki tuntuu menevän puihin. Tottakai meistä jokainen tietää sen tunteen kun heräät aamulla huonosti nukutun yön jäljiltä ja pää on aivan pyörällä. Mutta entä sitten kun valvot jo useampaa viikkoa tai pahimmassa tapauksessa kuukautta?

Unen puute vaikeuttaa montaa asiaa. Unen puute voi aloittaa melko ikävän oravanpyörän. Väsyneenä tekee nopeasti huonoja valintoja ja huonot valinnat seuraavat vain toisiaan. Aamulla silmät ristissä ei välttämättä jaksa tehdä itselleen terveellistä ja ravitsevaa aamiaista, vaan aamu alkaa pahimmassa tapauksssa pelkästään kupillisella kahvia (jos siis silläkään). Tästä seuraa pahimmassa tapaukseessa roskaruokaa, ahmimista, makeannälkää jne. Kaikki nämä tietenkin nostavat energiatasoja hetkellisesti, mutta loppujen lopuksi energiat romahtaa taas takaisin sinne alhaiselle tasolle. Ja tottakai kun olet väsynyt, et myöskään jaksa edes ajatella liikuntaa, koska ainut asia mikä pyörii mielessä on sänky. 

Päivän tai pari näin vielä jaksaa jos on pakkotilanne, mutta pidemmän päälle ihminen ei voi näin elää, jos haluaa pysyä kunnossa ja terveenä. Hyvin nukutun yön jälkeen on energiaa aloittaa päivä kunnolla ja jatkaa siitä energisenä. Hyvin nukkuneena jaksaa liikkua ja tehdä erilaisia arkisia askareita täydellä teholla. Ja koska on jaksanut tehdä nämä kaikki asiat, on jaksanut myös väsyttää itsensä niin, että illalla uni saapuu helpommin. Tästä puolestaan seuraa hyvänlaatuinen oravanpyörä ja elämä alkaa heti näyttää parempia puoliaan.

Itse olen jo paremmassa vaiheessa unen kanssa... pari vuotta sitten valvoin parhaimmillani neljättä kuukautta. Tai nukuinhan minä jotenkuten, muutaman tunnin yössä ja senkin ajan unen läpi tarkkaillen vauvaa. Toki lasten saanti vaikuttaa äidin ja isän unenlaatuun, mutta en minä nukkunut niinäkään öinä kun mieheni käski minun vain nukkua ja hän hoiti vauvan. Jossakin vaiheessa vain otin itseäni niskasta kiinni ja aloin liikkumaan väsymyksestä huolimatta. Samoihin aikoihin muutin myös ruokailujani terveelliseempään suuntaan. Alkuun mentiin pakolla ja liikunnasta kuten kaikesta muustakin oli kaikki ilo kateissa. Jossakin vaiheessa kuitenkin huomasin nukkuneeni yön, kaksi, kolme... ja siitä se pikkuhiljaa lähti. Olen minä edelleenkin huono nukkumaan. Heti kun unirytmini sotkeutuu menee useampi päivä, että saan unen normalisoitua. Kuten esimerkkinä nyt kulunut viikko... viikonlopun juhlinnan jäljiltä nukuin vasta viime yönä kunnolla, koska aiempina iltoina olen valvonut sinne 1-2. Olen yrittänyt nukkua, mutta kun uni ei tule. Ja aamulla on pakko herätä ja aloittaa askareet lasten kanssa.

Tottakai me olemme kaikki erilaisia ja jokainen tarvitsee untakin eri määrän. Toinen pärjää vähemmällä kuin toinen, mutta uskaltaisin väittää, että pidempään jatkunut unen puute vaikuttaa kaikkiin huonolla tavalla. Laihtumiseen uni toki vaikuttaa välillisesti, omista valinnoistahan se kuitenkin loppujen lopuksi on kiinni, mutta hyvin nukkuneena on helpompi tehdä järkeviä valintoja. Joten muistetaan kaikki vaalia unta, se antaa yllättäviä voimavaroja meistä jokaiselle.

Sitä se treeni teettää!

Pyydän anteeksi viime aikoina ilmassa leijunutta negatiivisuutta! Sori kaverit, olo on ollut toooooooooooosi huono! Johtuen ehkä osittain siitä, että on sairasteltu ja möllötelty ja voitu paksusta... eli siis kaikkea sitä mitä mun oleminen ja elämä on aiemmin pitänyt sisällään! Nyt sen taas huomaa kuina kokonaisvaltaisesti itsestään huolehtiminen mun kohdalla vaikuttaa.

Eilen oli hyvä treeni... pakarat huutaa ihanasta kivusta! Aamulla oli ihana vetää lenkkivermeet niskaan, viedä vanhempi poika kerhoon ja lähteä vetäsemään nuoremman pojun kanssa kunnon hikilenkki! Ja voi, että! Olo on taas miljoona miljoona kertaa parempi... ei edes haittaa vaikka mies laittoi viestiä, että tänään menee taas ylitöiksi! Me keksitään poikien kanssa sitten jotain mukavaa keskenämme. 

Ja ruokailut on taas saatettu omiin uomiinsa, ei ne kauaa kyllä kerennyt ollakkaan pois raiteiltaan, mutta just sen verran, että sen huomasi omassa olossa... vatsa kun oli ihan kun olis ilmapallon nielassu. Rahkat on taas siis kehissä, ja mun on niistä pitänytkin hieman jutella. Eli, koska syön vähälaktoosisia tai laktoosittomia tuotteita niin näitä minä vedän:

Molemmissa suht koht samat ravintoarvot... toinen vaan on melkein puolet halvempaa kuin toinen ja näissä laktoosittomissa jutuissahan se tuntuu. Maussa on toki hieman eroa, mutta mulle nää molemmat menee ihan yhtä hyvin. Sekaan vaan ananasta ja siinä se. Toki jos haluaa alkaa hienostelemaan niin sekaan voi laittaa mitä tahansa. ;) Ja joskus niin tuleekin tehtyä, hedelmät ja marjat sopii kaikki. Meillä jos tehdään koko perheelle rahkaa niin siihenkään ei lisäillä mitään kermoja, se on kaikkien mielestä jo liian rasvaisen oloista. Rahka on kyllä meidän kaapissa se tuota mikä ei saa loppua, ja jos loppuu niin sitähän lähdetään hakemaan vaikka mistä! Monipuolisuutensa takia oikein oiva aines!

Toinen tuote mitä täytyy löytyä aina kaapista on Real-leipä. Sopii ensinnäkin mun vatsalle ja on terveellistä. Oikein hyvä hiilarien lähde. Ja takuulla pitää nälän loitolla. Real on 100% ruista, sisältää 10% kuitua ja paljon kokojyvää. Suolan määrä on myös mukavasti 0,7%. Makua tässä leivässä on hurjasti ja siksi se on päätynytkin mun päivittäiseen ruokavalioon.

Kuva lainattu täältä

Vielä elossa

Treeni oli hyvä... mieli on nyt hyvä... olo on väsynyt... Huomena aamusta heti lenkille... Sitä tää nyt on taas! Meinaan, että jos aikasemmin keksin tekosyitä miksei tarvinut lähteä ovesta ulos, niin nykyään ei tarvitse keksiä mitään, koska olen kuitenkin menossa salille tai lenkille tms. Ei se niin kamalaa ole, mutta kai sitä voisi olla joskus muutakin elämää? No tai sitten ei tarvi! Tällä mentaliteetilla mennään taas jokunen aika... Tänäänkin oli mukava kun oli kaveri salilla, välillä pystyi vaihtamaan sanan jos toisenkin, mutta sitten kun tehtiin niin tehtiin kunnolla. Miksi aina pitäis mennä kahville tai yksille tai baariin jos haluaa nähdä kavereita? Onneksi mulla on tuo yksi pikkukaveri joka on aina valmis äitin kanssa lenkille... tänäänkin 2vee kertoi kuina "äikkä leenaa" ja sit hän esitteli miten äiti tekee vatsalihaksia. Ihana rakas, parasta lenkkiseuraa.

Jos nyt ihan totta puhutaan niin halusin vaan kertoa, että tänään oli hyvä treeni!

Itsetunto

Omakohtaisia kokemuksia siitä, mihin huono itsetunto voi johtaa ja kuinka se vaikeuttaa elämää. Nämä on myös syitä, miksi siitä kannattaa päästä eroon.

Itseinho. Ehkä kamalinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Kun vihaat itseäsi on sinun vaikea rakastaa ketään muutakaan. Puhumattakaan siitä, että antaisit kenenkään muun rakastaa itseäsi.

Epäilykset. Kun et pidä itsestäsi alat epäilemään ettei kukaan muukaan pidä sinusta.

Kuvitelmat. Kun nuo varmasti puhuu vaan siitä miten olen lihonut ja kuinka kamalalta näytän. Koska se on ainut asia mitä sinun päässäsi liikkuu.

Eristäytyminen. Pahimmassa tapauksessa kolme edeltävää tekijää vaikuttavat siihen, että eristäydyt muusta maailmasta. Omalla kohdallani se tarkoitti sitä etten käynyt missään. En moneen vuoteen uskaltanut mennä ulos ovesta yksin, luoja sitä hetkeä kun ekan kerran moneen vuoteen tankkasin auton yksin. Vieläkin kauppaan meno on kamalaa ja mieluiten suoritan sen yhdessä miehen kanssa. Jos minua pyydettiin jonnekin en tahtonut lähteä ja keksin syitä miksen nyt just sillä kerralla jaksa tai pysty. 

Ja mihin tämä sitten johtaa? Siihen, ettei sinua enää kukaan minnekkään edes viitsi pyytää. No, ei tietenkään, kun jo etukäteen on arvattavissa ettei musta kuitenkaan saa seuraa. Ja vain itse kärsit siitä, koska tiedät ettet yksinkertaisesti ole kyennyt lähtemään ovesta ulos sen itseinhon takia. Sen takia ettet arvosta itseäsi edes sen vertaa, että soisit itsellesi jotain mukavaa, jotain josta olet aiemmin nauttinut.

Toki tämä vaikuttaa parisuhteeseen. Toinen joutuu venymään toisen takia joskus mielettömiin juttuihin... käymään esimerkiksi aina kaupassa tai vaikka vain tankkaamassa sen auton. Tai muuten vaan arjen keskellä katselemaan kuin huonosti toinen voi.

Sitten jonakin päivänä huomaatkin olevasi erakkona omassa kodissasi ja voivan pahoin. Silloin se iskee täysillä päin kasvoja... Mitä helvettiä minä olen mennyt tekemään itselleni? Ja miten ihmeessä pääsen tästä eroon?

Eilen

Kun oma olo oli mitä oli, päätin piristää itseäni muutamilla jutuilla... 

Magneettikynsilakkaa... hämmentävää, mutta kyllä se toimi, tarvii tosin muutaman kerran treenata tuon laittoa ennenkun se on oikeasti sen näköinen kuin kuuluisikin. Myönnän olevani ihan mieletön kynsilakka-addikti, mutta se johtuu ihan siitä, että olen purrut koko ikäni kynsiä (vihaan sitä tapaa) ja nyt olen vihdoin pääsemässä siitä eroon, joten hieman pidempiä kynsiä on ihan mukava huoltaa ja laittaa.

Uudet treenihousut... tänään voin mennä pitkästä aikaa juoksumatolle! Olen toki voinut mennä tähän astikin, mutta pari viimeistä salikertaa olen suosinut crosstraineria, koska juoksumatolla housut on valunut kaiken aikaa pois päältä ja keskittyminen on mennyt lähinnä housujen tarkkailuun ja nosteluun! Periaatteessa oikein kiva, mut voisko joku lahjottaa mulla muutaman satasen, noin niinkun kannusteeksi ja uusien vaatteiden ostoon. Nyt meinaan ollaan siinä tilanteessa, että aika monet vaatteet alkaa olemaan reiluja, mutta uusiakaan ei oikein raaskisi ostaa vielä, kun tietää, että tuota pudotettavaa löytyy. Noh, jokatapauksessa olin hyvin tyytyväinen, kun myyjä kysyi kokoa ja en oikein osannut sanoa... hän kaivoi siitä rekistä sitten yhden koon, jota lähin sovittamaan hieman skeptisenä, mutta kuinkas kävikään. Nehän olikin just sopivat! Ja voin myöntää, en ehkä koskaan ole ostanut tuon kokoisia housuja!!! (Salaisuus, älkää kertoko kenellekkään, ne oli kokoa 40! Ei siinä vielä mitään, mut miettikääs sitte sitä seuraavaa kokoa alaspäin!!!)

Maanantai piristyi kummasti näillä... ja tähän sumuiseen ja harmaaseen aamuun herättiin hyin nukutun yön jälkeen hieman pirteämpänä kuin eilen. Tänään mie olen NIIN siellä salilla ja teen korsettia ja jalkoja! Odotan jo niin innolla ja vähän kauhulla mitä siitä flunssan ja rötväilyviikonlopun jälkeen tulee... mutta hyvä olo siitä ainakin tulee!

Paluu arkeen...

Noh, se tapahtuu huomenna. Tänään on ollut ihan vajakki olo! Päätä on särkenyt, veto on ollut täysin poissa ja meno on ollut koko päivän unelias... viikonloppu painaa siis vieläkin päälle. Vielä muutama vuosi sitten toinen päivä tarkoitti sitä, että juhlat jatkui, nykyään se tarkoittaa sitä, että juhlien jälkeiset olot jatkuu. Vuorokausirytmin sekottaminen on ehkä se pahiten vaikuttava asia... ja nykyisin myös se, että vatsa ei mitenkään tykkää mistään erikoisista ruuista tai juomista. Joten näin tänään...

Huomenna uudet kuviot taas. Tai siis normaalit kuviot palaa jälleen ja elämä asettuu ruotuun. Huominen salireissu tulee olemaan NIIN kuolettava kuonanpoisto-reissu, että hirvittää jo etukäteen. Yksi kaverini on tosin lähdössä mukaan (hieman helpottaa omaa tuskaa kun sen voi jakaa toisen kanssa)... me vähän puhuttiin yhteisestä suunnitelmasta -minä kuntoon ennen 30 ja hän kuntoon ennen 31- eli ens huhtikuussa on mahdollisesti odotettavissa uudistuneet me ja 61vuotisjuhlat. ;) Mutta nyt teekuppi kouraan ja ihan just nukkumaan, että saa taas elämän uomiinsa. 

Juhlatuulella

Tänään kaksi meidän ystävää saavat toisensa. Kohta lähdetään kohti kirkkoa ja siitä suunnataan juhlistamaan paria mahtavan kaveriporukan kera (toki siellä on avioparin sukulaisia ja muitakin). Mies vei innostuneet lapset mummille ja papalle yökylään, saavat nyt nauttia toisistaan oikein olantakaa, kun viikon päästä isovanhemmat lähtevät reissuun.

Tänään olen siis meikannut ja laittanut hiukset jotenkin muuten kun perinteiselle sykerö-sekunti-nutturalle. Alaripset on meikkaamatta, että voi ihan rauhassa tirautella muutamat kyyneleet... tää sama alaripsetön look mulla on aina kaikissa häissä! Olen vetänyt päälleni kerrankin jotain muuta väriä kuin mustaa, koska alan jo uskaltaa tehdä niin. Korot on sen mukaiset, että loppuilta tanssitaan ilman kenkiä ja kotiin tepastellaan illan pikkutunteina myös ilman niitä... otin kyllä varuiksi mukaan ballerinat, mutta epäilen, että unohdan niiden olemassaolon tanssilattialla. Tänään me ollaan miehen kanssa enemmän jotain muuta kuin äiti ja isä, joskus se on ihanaa vaikka tuo edellä mainittu osa tietenkin on maailman tärkein. Tänään me ollaan luvattu tanssia ja juhlia, humaltuakin hieman, tiedä sitten enemmänkö rakkaudesta vai jostain muusta. Mukavaa viikonloppua teille, me lähdetään nyt.

Se virallinen kuva

Ja sit se ei niin virallinen, kenkin tsekkauskuva... ;)

Elossa ollaan

Flunssa alkaa olla selätettynä... nenä vielä vuotelee ja ääni on hieman käheänä, mutta muuten olo on normalisoitunut ja öitäkin on jo nukuttu suht koht hyvin. Treenailemaan en ole uskaltanut sitten tiistain ja olo on siltä osin kyllä sen mukainenkin. Eilen sain ihanan tauon arkeen kun astelin pitkästä aikaa mun hiusjumalan käsittelyyn ja nyt on äidin mieli rentoutunut ja kuontalo freesattuu... vähän tummaa ja vähän vaalea, tulevaa surempaa projektia silmällä pitäen tehtynä. Eiköhän näistäkin kuvia tule, kunhan uskaltaudun taas kameran eteen ilman punaisia nenänalusia tai väsyneitä silmiä. 

Tänään oli punnitus ja täytyy sanoa, että hämmästyin, meinasin suorastaan lentää pyllylleni! Vaaka näytti 2,5kiloa pudotusta... siis viikossa! Tiedänhän minä, että tästä varmasti osa on nestettä, ei tällä viikolla muuten olisi näin paljon lähtenyt. Olen kuitenkin syönyt ihan normaalisti, sillä tavalla kuin aina muulloinkin, en mitään enempää, mutten myöskään vähempää. Monihan syö sairastellessaan vähemmän kuin normaalisti, mutta minä en kuulu siihen luokkaan. Aiemmin sairaana olin just päinvastainen ja mätin kaikkea menemään vaikkei mikään ehkä miltään maistunutkaan. Nyt yritän päästä tästäkin tavasta eroon, koska ihan opittuahan se on. Onneksi olen niin harvoin sairaana, että tämän ei luulisi olevan ihan hirvän vaikeaa optella.

Paino on nyt siis 21,5kiloa alempana kuin alkutilanteessa reilu 2vuotta sitten. Sen verran iloinen olen kun tuo 20kiloa meni rikki, että ens viikolla teen kaikkeani (ja tietenkin myös siitä teenpäin) ettei paluuta sieltä parinkympin pudotuksesta ole! Koska jos ihan totta puhutaan en muista koska olisin painanut näin vähän... esikoisen äitiyskortissakin painoa on merkattu pari kiloa enemmän kun mitä nyt on, ja tästä on aikaa likipitäen se 6vuotta. Saan minä ehkä pikkusen siis olla onnellinen tästä ja tyytyväinen itseeni ainakin! :)

We<3It

Katkes kun...

Selkäranka ei ole katkennut, motivaatiota löytyis taas vaikka muille jakaa! Mutta, mutta... viime viikolla sen selätin, todella harvoin sitä saan, mutta nyt se on iskenyt... flunssa! Kaksi yötä on mennyt valvoessa 2veen kanssa, kun hän on aivan tukkeessa ja viime yönä sitten omakin olo vaan huononi huononemistaan. Nukuin todella vähän ja nekin ajat todella huonosti. Tukossa olen kun... en edes keksi mitään sopivaa vertausta tähän ja toisaalta nokka vuotaa solkenaan. Palelee... hikoiluttaa... palelee... hikoiluttaa... niisk!

Eilen aamulla kävin salilla tekemässä käsi-rinta-hartia-treenin mikä luisti todella hyvin, hämmästyin itsekin tätä kun illalla olo alkoi huonontua. Mutta siis tehotreeniviikko sitten katkesi, nyt on kuitenkin tärkeintä saada itsensä kuntoon kunnolla, että pääsee taas treenailemaan ja olishan tuossa lauantaina vedettävä leninki päälle ja lähdettävä juhlimaan ystävien häitäkin. Saas nähdä kuin tän rouvan käy! Näillä mennään, ilman sen enempiä ihmettelemättä... eli lepoa, lepoa ja lepoa!

metsä/meri

Mulla alkoi tänään tehotreeniviikko siis... eli pitää sisällään reilusti treeniä, ei mitään normaalista poikkeavaa sellaista tosin, mutta sillai back on track-tyyppisesti! Aamulla lenkkeilin nuorimmaista työntäen rattaissa taas sen saman lenkin, missä aiemmista tiedoista poiketen onkin 5 kunnon ylämäkeä (eikä siis vain neljää). Päätin sitten jossain kohtaa ottaa ilon irti koko lenkkeilystä ja vetäsin kolme viimistä ylämäkeä juosten... Olin kuin paloauto jonka kyljistä valuis vettä! Mutta olo oli mitä mahtavin! Huomasin, että ylämäessä rattaita työnteässä vedin itseni helposti aivan kasaan, mutta tästä täytyy päästä eroon. Sen verran kuollut olin, että joutunee tälläsen intervallitreenin ottaa lenkkeihin mukaan useamminkin, niin kivaa se oli! Illalla sitten salille tai ainakin joogaan... mutta kun isi ei jääkkään ylitöihin ja keksii, että lähdettäisi luontopolulle... ja äitillä on tehotreeniviikko meneillään niin mitäs siitä syntyy?

Äiti ottaa kaiken ilon irti raittiista ilmasta. Metsässä voi tehdä kuulkaas ihan kunnon treenin!

Alkuun voi kirmata lapsen kanssa kilpaa ylämäkeen

Voi myös kipittää vauhdilla noita "rappuja" ylös

Voi vähän lapsettaa ja hyppiä puiden yli

Voi kuunnella lasten juttuja dippaillessa ojentajia

Ihan vaan siksi, että uskotte mun oikeesti jotain tehneen, enkä vaan leikkineen "mallia"... ja tekniikka kärsii!

Voi punnerrella kiviä vasten

Kävellä pyöreillä kivillä, jotta nilkat saa kivaa treeniä epätasasesta alustasta

Ranskalaisia kivi painona

Lankuttaa vaikka näin kivellä seisten kyynärpäiden varassa

Vähän vatsalihaksia

Ja lankkua toisella tavalla... pitäiskö jo kuitenkin sanoa staattista pitoa! ;)

Nousua kivelle, jalat ja peppu tykkää!

Kiveä vasten chillailua, tai reisien poltetta.

Kyykkyjä on paljon mukavampi tehdä kun on kaunis maisema mitä katsella.

Ai kato, voi dippailla lisää!

Tai sitten voi kiivetä isoille kiville, leikkiä kiipeilijää, alas tullessa voi mieheltä kysyä, et onko tää se hetki kun äiskä alottaa parkourin? ;)

Tai jos ei muuta halua niin voi venytellä ja nauttia maisemista.

Lisää venytyksiä.

Tässä ei kyllä paljon maisemia katsella, mutta olo on mukava.

Täytyy muistaa venytellä myös jalat hyvin... ja näyttää idiootilta! :D

Loppuun voi vetästä ton 26kiloa pientä miestä selkään ja nousta kiviset raput ylös.

Että ei pöllömpi päivä ollenkaan! Jotenkin ton lenkki-treenin jälkeen olo oli ihan sellanen niinkun ei olis varsinaista lihaskuntoa tehnytkään kun mieli yksinkertasesti oli niin hyvä! Ja olihan mulle tietysti parasta treeniseuraa ikinä, et ehkä se helpotti oloa! 

Tässä nää tekis kyykkyjä äitin kanssa!

"Äiti, et pysty samaan!?!" Ai, punnertamaan yhdellä kädellä? No juu, en! ;)

Kiva, jos jaksoit lukea tänne asti! Ne jotka ei vielä tiedä, niin kuvia saa isommaksi niitä klikkaamalla... eli ainakin äiti, näin voit tehdä eikä tartte ihmetellä kun kaikki on niin pienenä täällä! :) Ja siis tietenkin kaikki nekin, jotka tahtoo löytää kaikki mahdolliset tekniset virheet mun kuvista... ;) Nyt unille, että jaksaa aamulla salille... mies tekee pari seuraavaa yötä töitä... ja mie kasvatan sillon univelkaa kun en osaa nukkua ilman tuota rakasta! :) Silly me!

I lived...

Sanoma on mahtava! Laulu on koskettava! Beyoncé on aivan mieletön nainen!

19.08.2012

Tänään taas ajattelin, että sitten huomenna...

 - huomenna syön kunnolla, tänään herkuttelin ihanilla salaateilla, muutamilla kourallisilla maissilastuja ja ihanalla hyydykekakulla, kokouksen ohessa tarjoilu siis pelasi

 - huomenna menen lenkille, ihan heti aamusta kun vanhempi lapsi menee kerhoon... 

 - huomenna menen salille illalla, sikäli mikäli mies tulee ajoissa kotio ja JOS ei tule niin tee lihaskuntoja kotona

Mutta tänään olen siivoillut ja järjestänyt, koukuttanut itseäni syvemmälle ja syvemmälle pinterestiin... niin ja pitänyt kokousta, nyt tiedetään taas missä kenenkin ohjaajan pitää milloinkin olla, hyvä me! Joskus näinkin, sunnuntaisin...tämähän on monesta varmasti aivan normaalia, mutta ei mulle!

Tuo mun blogin nimikin jo kertoo tästä kuinka yritän olla minä. Se on enemmän kuin pitkään aikaan olen antanut itselleni luvan. Nyt haluan olla minä, just sellanen kuin olen ja juuri sellainen kuin tahdon ITSE itseni olevan. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. En aio enää kuunnella niitä "älä nyt enää laihdu, ethän sä näytä kohta enää itseltäsi"-kommentteja, enkä myöskään aio antaa muiden ohjailla mua liiaksi. Tahdon löytää itseni uudestaan kaikilta osin. Tahdon löytää sisäisen rauha itseni kanssa ja sen tien missä voin hyvin. Haluaisin päästä siihen energisyyden tasoon, jolloin jaksaisin vaikka mahdottomia, mutta niin, että antaisin itselleni rauhan vain olla ja nauttia vaikka sitten sohvan syleilystä. Koska etenkin se rauhoittuminen luvan kanssa on mulle aivan mahdottoman vaikeaa. Kaiken tämän lisäksi tahdoisin löytää oman tyylini, siis pukeutumisen suhteen. Kun pikkuhiljaa alkaa olemaan sen kokoinen, että kaupasta voi ostaa jo mitä tahtoo, eikä vain sitä mikä mahtuu päälle, niin olisi ihana löytää se oma linja. Eiköhän tämäkin muotoudu tästä ajan kanssa.

Tästä ei sitten ole tulossa mikään tyyliblogi, missä postailisin päivän asuja, mutta eilisestä asustani tykkään. Mikä on outuo, koska tämä on ensimmäinen kesä sitten lapsuuden kun olen kehdannut pitää pelkkiä shortseja jalassa julkisilla paikoilla, edistystä kait sekin! En kyllä tiedä kannattaisiko näitä käyttää, mutta käytänpä kuitenkin! :)

Hieman normaalista poikkeava lauantai

Mies ei mennytkään töihin, kaikista esitiedoista poiketen. Lauantaina aamu meni näiden parissa:

 

 

Näistä puuttuu vielä alareunasta muutama kukka ja yhdestä hääpari-koriste

  

Ja sitten suunnattiin Kymin lentokentälle tämän takia:

DC-3

Isi pääsi lentämään ja pojat oli muuten vaan intona... perineet tuon isin kiinnostuksen näitä lentäviä koneita kohtaan. Meidän isihän on siis käynyt apumekaanikon koulutustakin tässä ja nyt pääsi siivillä ylös ensimmäisen kerran. Hieman oli hymy herkässä kun koneesta ulos astui. Onhan se varmasti mieletön tunne, kun nousee ilmaan koneella, mitä on itse korjannut. Joillekin varmasti normiarkea muttei meidän miehelle. 

Tänään yritetään saada kotia kuntoon ja siivottua jne. Eli kaikkea tylsää, mutta kuitenkin niin ihanaa. Illalla lähden kokoustamaan syksyn tanssikuvioiden pariin. Niin ja huomenna alkaa tehoviikko, joka saattaa heti alkuun mennä vähän puihin, kun isännällä saattaapi heti viikon kärkeen olla ylitöitä, mutta ei anneta sn masentaa, loppuviikko sitten mallikkaasti ja syöminen muutenkin taas hyville urille. :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa! Meillä alkoi just satamaan, joten ei haittaa sisällä touhuilu!

jotain uutta

Noin viikko sitten ystäväni soitti mulle ja puhelu alkoi jotakuinkin näin "Eiks nii et sie haluaisit ne sellaset tanssikengät missä on se pohja kahdessa osassa ja keskellä kangasta..." Ööö, joo, tahtoisin - oli mun vastaus. Ja niin mie sain kuin sainkin mun ihka ensimmäiset kunnon Gapezion tanssisneakerit! Ystävä oli ollut Kouvolassa Intersportin muuttoalessa ja lähes 90euron kengät oli alennuksessa 20e... ja sattuipa niin, että kahdesta jäljellä olevasta parista toinen oli mun kokoinen! Oioi, tää on silkkaa rakkautta!

 

Nyt on sitten hyvä tän tytön palailla kesätauolta hiphop-tunneille! <3

 

Miten nyt on jo perjantai?

Tää viikko on vienyt ihan mennessään... Siis mitä hittoa tapahtui, kun nyt on jo perjantai??? Olen käynyt kerran lenkillä... KERRAN!!! Siinä se, tän viikon oikea urheilijan alku, prkl! Noh, arki on tällä viikolla vienyt mukanaan. Isommalla lapsella alkoi seurakunnan kerho ja torstaina alkoi perhekerhokin, missä käydään molempien poikien kanssa. Ja niin ihmeellistä kun tää kerhoilu lapsista onkin, niin he myös vaativat tällä viikolla paljon enemmän... kerhoissa käynti jännittää ja väsyttää, joten kiukkua ja hermojen kiristystä on ollut paaaaaaaaaaaaaljon ilmassa! Onneksi tämä menee ohitse parissa viikossa kun lapset alkavat tottumaan taas näihin syksyn rutiineihin. Mies puolestaan on joka syksyisellä työkeikalla ja kotona aina vasta viiden aikaan, ja se on muuten ihan eri asia kun neljä! Hämmentävää, mutta se ilta alkaa lähes samantien kun mies tulee kotiin. Toinen normaalia arkea häiritsevä asia tässä keikassa on, että heidän työajat saattavat vaihtua ihan lyhyelläkin varoitusajalla, kuten viime viikollakin yks kaks kesken viikon he tekivät 12tunnin yövuoron. Eli ennustettavuus on melko huono ja suunnitelmia ei paljon etukäteen tehdä. Kahden päivän aikana on ensi viikonlopun ylityövuorotkin vaihtuneet useampaan otteesen.

Kaiken lisäksi mulla on tekeillä tän kesän (ainakin näillä näkymin) viimeinen kakkutilaus, mikä sisältää viisi hääkakkua... joten iltasin olen sitten vääntänyt niitä ja koristeita, jotta hääpari saa lauantaina pöytäänsä just sellaset kakut mistä ovat haaveilleet. Joten joskus arki vaan vie, sen kummemmin sitä asiaa edes ajattelematta! Ja täytyy myöntää, että varmasti olisin johonkin väliin saanut lenkin tungettua, mutte yksinkertaisesti en ole tästä enää jaksanut tällä viikolla stressata. Etenkään kun alkuviikosta oli kaikki mahdollisuudet saada se flunssakin!

Kaikesta tästä huolimatta, vaaka oli tänään armollinen ja näytti -300g... eli ei paljon, mutta odotin kyllä jotain ihan muuta, joten olen tähän enemmän kuin tyytyväinen! Nyt pudonnut on tasan 19kiloa ja kahdenkympin tavote ja suuren suuri palkinto siitä odottaa, mutta kerrottakoon siitä vasta sitten kun sen aika on! ;) Ensi viikoksi suunnittelin tehotreeniviikkoa, jotta saan itseni taas ruotuun ja kaiken ylimääräsen nesteen liikkeelle... viikon päästä lauantaina kun ollaan taas menossa ystäviemme häihin ja tiedän, että siellä tulee herkuteltua ja juhlittua taas ihan riittävästi vähäksi aikaa... plus, että on mukavampi pukea juhlamekkonen päälle jos vatsa ei ole turvoksissa! :D

Eli en nyt osaa päättää olisinko pettynyt vai onnellinen tästä tilanteesta... ehkä enemmän kuitenkin hyvilläni, koska ymmärränhän minä sen, että tässä projektissa yksi viikko ei kaada mitään, kunhan sen viikon jälkeen palaa taas takaisin ruotuun!

Koputetaan puuta...

Mutta sain kuin sainkin karkotettua orastavan flunssan... tiistaina vielä olo oli hivenen kehno, ei tosin mitään maanantaiseen oloon verrattuna. Käytiin poimimassa mun isoäidiltä marjoja ja muuten otin tiistain vielä levon kannalta. Eilen vein vanhemman pojan seurakunnan kerhoon ja lähdin pienemmän kanssa lenkille. Teki NIIN hyvää, ja en ymmärrä miten ihmiseltä voi irrota hikeä niin paljon yhden kävelylenkin aikana! Toki mulla oli se 13kiloa ylimäärästä painoa rattaissa työnnettävänä ja mentiin sellanen reitti, mikä sisälsi 4 tajuttoman jyrkkää ylämäkeä ja pari pitkää ja loivaa, ikuisuuden pituista nousua... lisäksi oli lämmin aamu ja aurinko porotti täydeltä terältä. Ei kai se sitten muuta tarvitsekkaan.

Tälläsiä (nää on ne mitä jäi heti syötäväksi) saatiin mummilasta...plus monta kiloa omenoita!

Illalla mun oli vielä tarkotus lähteä salille, mutta aikataulullisista syistä jäin kotio... Mun miehen isoveli, T, on urheiluhieroja ja tuli meille laittamaan sekä mun, että isännän selät kuntoon. Mulla on aina ollut ongelmia selän kanssa, mutta nyt kun olen alkanut liikkua ja tekemään lihaksistolla jotain, niin selkäkin on pysynyt paremmassa kunnossa, sen huomaa T:kin. Toisaalta hartiaseutu oli ihan juntturassa (osittain treenistä johtuen) ja nyt onkin hartiat aivan kosketusarat kun niitä on murjottu... Muuten olo on ihan kun uudesti syntyneellä ja illalla melkein humisi päässä kun veri kiersi niin mukavasti. Tällästä pientä arjen luksustahan tää on!  

 

Tällästä  meillä siis tällä viikolla. 

annetaan kaikkien kukkien kukkia

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihminen voi olla terve ja onnellinen kilojensa kanssa. Haluaisin uskoa siihen, että kaikilla on oikeus olla juuri sellaisena onnellinen, kuin itse haluaa. Nykyaikana tämä tuntuu jotenkin kadonneen ihmisten mielistä. Usein ajatellaan, että hoikkana olisit onnellisempi... Tai terveempi, mikä toki pitää osittain paikkansa, mutta ei ole koko totuus. Musta on hienoa, että ihmiset ovat just mitä ovat... tykkään esimerkiksi lukea More to Love-blogia koska naiset ovat ylpeästi reilumman kokoisia. Mua inhottaa lehtien kirjoittelut laihoista ja vielä laihemmista julkkiksista, tai siitä kuinka joku on lihonut muutaman kilon... eniten inhottaa se kuinka "vasta 2viikkoa sitten synnyttänyt se ja se julkkis on jo vanhoissa mallinmitoissaan". Hei, ihan oikeesti me ollaan ihmisiä ja kaikki ihan erilaisia, kaikkien kropat toimii täysin eri tavalla, joku toinenkin voi olla vanhoissa mitoissa noin nopeasti, joku toinen ei. Kaikesta huolimatta meillä kaikilla on oikeus olla sitä mitä tahdomme. Jos joku haluaa olla laiha, fine... jos  joku haluaa pitää kilonsa ja kantaa ne kunnialla, fine... tai jos joku haluaa päästä kiloistaan eroon, jotta tuntisi olonsa paremmaksi, fine. Annetaan kaikkien olla omia itsejään, joohan?

Masentava maanantai

Siis, nyt en enää ala mitään, en niin millään, enkä yhtään! Mulla on veto aivan poissa... Tänään parin tunnin kakkujenteko-projekti tuntui jotenkin mahdottoman paljon kropassa... Pojat lähti illansuussa ulos ja minä jäin sisälle makaamaan sohvalle ja katsomaan Suurinta pudottajaa... piti lähteä salille, en mennyt... Siis en käsitä, tai sanotaanko että en käsittänyt ennenkun raahauduin rappuja alas poikin luokse ja lähdettiin hieman kävelemään... Kylmyys iski heti, okei, siellä on hieman viileä noin t-paidassa oleiluun... Käveltiin ehkä 10minuttia kiertoteitä katsomaan isomman pojan kerhopäivät seurakuntakeskuksen ovesta... noh, ja siitä suorinta tietä viidessä minuutissa kotiin.

Nenän ja kurkun välissä tuntuu epämukavan pallomaiselta ja särkevältä... EI EI EI! Nyt minä en tule kipäksi, en sitten suostu tähän en niin millään! Neljänviljan puuro mansikoilla ja mustikoilla nassuun ja sohvan nurkkaan hunajalla höystetty teekuppi nenän alle... Huomena menen isoäidilleni keräämään mustaviinimarjat ja syön niitä niin paljon, että halkean c-vitamiineista, mutta kipeäksi en suostu tulemaan! Että tällästä pientä kivaa tähän kiireisen viikon alkuun, prkl sanon minä!

Tälläsiä maisemia meidän naapurustossa

"Siis nyt äiti ei ihan tajuu..."

"Palelee, mennääks jo kotiin?"

Musiikkia maanantaihin

Hyvää viikon alkua lukijani! Meillä kiireinen, mutta varmasti antoisa arki on taas täällä!

Miksi?

Miksi minä tahdoin muuttaa itseäni ja elämääni?

Olin painava, aivan liian painava... eläminen ja oleminen oli rankkaa ja kaikki tuntui vaikealta. Rappujen nouseminen otti voimille, lasten kanssa leikkiminen väsytti ja etenkin lasten kanssa ulkoilu oli melkoisen vaivalloista (etenkin kun tahdon olla sellainen äiti joka touhuaa lastensa kanssa ja kiipeää sinne kiipeilytelineeseen jos leikki sen vaatii). Siitä rakkaasta harrastuksesta eli tanssista puhumattakaan... olo oli raskas ja vaivalloinen, en tuntenut omaa vartaloani enkä hallinnut sitä enää sillä tavalla kuin ennen! 

En tuntenut oloani hyväksi, en fyysisesti mutten myöskään henkisesti. Tahdoin olla kaikille mieliksi ja peittää näin itseni. Tahdoin olla näkymätön ettei kukaan kiinnittäisi minuun mitään huomiota. Vanhan eloisan itseni tilalle oli tullut hieman mitäänsanomaton yksilö, joka kärsi pahasta olosta.  Itsekunnioitukseni oli kateissa ja suoranaisesti vihasin itseäni. Myös itsetunto oli kadonnut täysin. Ja tottakai olin huolissani omasta terveydestäni...

Niin, ja tietenkin, nainen kun olen, yksi syy on ihan ulkonäöllinen. Peilistä tuijotti vastaan valas, jota en tunnistanut. Vaatteet eivät mahtuneet päälle ja olin aina pukeutunut mustiin löysiin housuihin ja huppariin! Vihasin kesiä, koska en millään voinut pukea tarpeeksi vähää päälle. Ja korkokengät, rakastan niitä, mutta tunsin itseni niissä kömpelöksi ja pelkäsin että kiinnitän liikaa huomiota jos vielä ruhoni jatkeena on korkeat korot... joten en käyttänyt niitä! Elämä oli yhtä kauhua kun koskaan ei näyttänyt hyvältä ja vaikka kuinka olisi tahtonut sopivia vaatteita ei vaan yksinkertaisesti löytynyt. Kaupoissa kiertäminen ja vaatteiden sovittaminen oli ihan suoranaista tuskaa. 

Ja siitä se sitten lähti... Nyt olen pudottanut painoa yli 18% silloisesta painosta, onhan se hurjaa! Edelleenkin on päiviä kun peilistä vastaan katsoo valasmainen harakka tai valokuvasta paljastuu ei niin edustava otos, mutta oletan että se on kaikilla joskus ihan normaalia (kertokaa ihmeessä jos olette aina tyytyväisiä itseenne). Mutta nykyään on myös päiviä, jolloin katson valokuvaani tai peiliä ja mietin, että missä ihmeessä tuo ihana ihminen on ollut? Niistä päivistä puhumattakaan kun tajuan etten itsekään meinaa tunnistaa itseäni samaksi ihmiseksi. Niin hyvää tämä on tehnyt, sekä henkisesti että fyysisesti!

Musiikkia maestro

En päässyt vielä kovin pitkälle sohvalla lököilyyn... Olen melkosen tykästynyt Gotyeen, ihan parasta fiilistelykamaa ja noin poispäin! Mutta nyt löyty aika kova coveri! Voih ja oih! Fiilistä lauantaiseen iltaan!                   

Arkaluontoinen asia

Puhetta muiden suhtautumisesta painon putoamiseen ja ulkomuodon muuttumiseen siis... Tää on nyt ihan oman mieleni tuotosta ja luulen, että jokaisella painoaan pudottaneella on omanlainen näkökanta tähän asiaan. Osa laihduttaneistahan tahtoo ettei heidän muuttunutta ulkomuotoaan kommentoida mitenkään, osa hakee erityisesti kommentteja. Itse lukisin itseni johonkin tähän välimaastoon.

On harvinaisen raivostuttavaa kuunnella sellasta överiksi vedettyä "voi vide kun oot laihtunu, siis OMG, miten sä ton teet? Kerro heti? Oot varmaan ostanu TAAS pienemmät farkut ja siis ihan mieletöntä!!!" Ja sit itse olet siinä sillai, että "ööö... olen about sammoissa mitoissa kun 6vuotta sitten kun ollaan viimeksi nähty, et jooooo...." Ja antakaa anteeksi noi mun maailman teineimmät omg:t ja muut! ;) 

Toinen ääripää on sitten taas ihmiset, jotka ei mainitse mitään. On siis aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ovat täysin huomaamatta asiaa. Ymmärrän toki, että moni on kohteliaisuuttaan sanomatta mitään... useinhan tälläisessä tilanteessa saattaa tosiaan se toinen osapuoli loukkaantua.

Mun mielestä paras tapa suhtautua tähän on sellanen neutraali! Kyllä multa voi kysella ja kyllä mulle voi kommentoida! Kyllä mulle myöskin voi sanoa kritiikkiä ja kertoa omia kokemuksia tai neuvoja! Mut hommaa ei tartte vetää överiksi, en mie kuitenkaan ole ryhtyny mikskään ydinfyysikoks tai käyny kuussa! Mutta sitten on nää mun ihanat ystävät ja läheiset. Otetaan vaikka esimerkkinä mun ihanat ja rakkaat ystävät N ja M (tunnistatte varmaan itsenne tästä), jotka kävivät muutamia viikkoja sitten lyhyen ja ytimekkään keskustelun kun nähtiin pitkästä aikaa... N: Tea, sie olet kyl taas pienentynyt! M: No, ainahan se nykyään on. Tytöt on NIIN kannustavia ja ihania ja vain niiltä voi saada tollasia kommentteja ja jatkaa iltaa ihan kuin mitään ei olis tapahtunut! Ja näinhän sen pitäiskin mennä! Tai mun äiti... sieltä olen aina saanut parhaat neuvot niin elämässä yleensä kun kaikessa pienemmässäkin, ja sieltä tulee aina ne realistisimmat kehut tai vähän vähemmän kehut. On mahtavaa omata tälläsiä ystäviä ja läheisiä. Kiitos teille, luette tätä kuitenkin!

Ja kaikki te muut, tutut tai tuntemattomat, antakaa ihmeessä palautetta, sekä tänne blogiin, että ihan rohkeesti kasvotustenkin! :) 

Mutta nyt hyvää lauantai-iltaa kaikille, mie otan nyt ihan rennosti ja kömmin sohvan uumeniin... omasin morkkiksen tästä päivästä aiemmin, kun en saanut mitään aikaseksi ja sit olis pitäny olla lepopäivä liikunnoistakin ja ihan kamalan tukkonen olo aivossa ja kärttynen mielikin... Noh kävin sitten vajaan tunnin kävely-lenkillä eikä harmita enää mikään! :D

Hullu marjanpoimija

Käytiin eilen koko perheen kesken Valkmusan kansallispuistossa kävelemässä ja ihailemassa luontoa. Lapsethan nyt on ihan pähkinöissä tosta paikasta ja täytyy myöntää, että äiti ja isikin tykkää.

Suomen luonto vain on niin kaunis! Tietenkin otin varuiksi mukaan kipon, että jos nyt sattuisi marjoja kohdalle. Käytiin myös lintutornissa, mistä on aivan mahtavat näkymät ja jopa mun korkeanpaikankammon kanssa täytyy aina kiivetä ylös.

Alas tultuamme minä hieman kirin vauhtia pojista ja mistäs ne mut löysikään?

Siellä se hullu marjanpoimija kykkii

"Meitsin saalis, tää saalis!" Ja nää meni heti käyttöön, pakkasessa on jo aiemmin kerätyt.

Valkmusasta lähdettiin vielä anoppilaan, mistä matkaan tarttui kesäkurpitsoja, salaattia, persiljaa, tilliä, sipulinvarsia ja vadelmia... unohinkohan jotain? Ihanaa kun anoppilassa on tuota itse kasvatettua tavaraa vaikka meillekin jakaa... koska omalle parvekkeelle ei kaikkea mahdu...

Näitä kuitenkin kasvaa parvekkeella, NAM!

Ja arvatkaas millä meillä tänään herkutellaan? Kesän/syksyn ensimmäisellä ja varmastikin ainoalla itse tehdyllä vadelma-mustikkapiirakalla! Ja ihan ansaitusti ja omalla luvalla!

Ja ettei jää epäselväksi, niin minä tykkään mustikoista NÄIN paljon!