sunnuntai 12. elokuuta 2012

Miksi?

Miksi minä tahdoin muuttaa itseäni ja elämääni?

Olin painava, aivan liian painava... eläminen ja oleminen oli rankkaa ja kaikki tuntui vaikealta. Rappujen nouseminen otti voimille, lasten kanssa leikkiminen väsytti ja etenkin lasten kanssa ulkoilu oli melkoisen vaivalloista (etenkin kun tahdon olla sellainen äiti joka touhuaa lastensa kanssa ja kiipeää sinne kiipeilytelineeseen jos leikki sen vaatii). Siitä rakkaasta harrastuksesta eli tanssista puhumattakaan... olo oli raskas ja vaivalloinen, en tuntenut omaa vartaloani enkä hallinnut sitä enää sillä tavalla kuin ennen! 

En tuntenut oloani hyväksi, en fyysisesti mutten myöskään henkisesti. Tahdoin olla kaikille mieliksi ja peittää näin itseni. Tahdoin olla näkymätön ettei kukaan kiinnittäisi minuun mitään huomiota. Vanhan eloisan itseni tilalle oli tullut hieman mitäänsanomaton yksilö, joka kärsi pahasta olosta.  Itsekunnioitukseni oli kateissa ja suoranaisesti vihasin itseäni. Myös itsetunto oli kadonnut täysin. Ja tottakai olin huolissani omasta terveydestäni...

Niin, ja tietenkin, nainen kun olen, yksi syy on ihan ulkonäöllinen. Peilistä tuijotti vastaan valas, jota en tunnistanut. Vaatteet eivät mahtuneet päälle ja olin aina pukeutunut mustiin löysiin housuihin ja huppariin! Vihasin kesiä, koska en millään voinut pukea tarpeeksi vähää päälle. Ja korkokengät, rakastan niitä, mutta tunsin itseni niissä kömpelöksi ja pelkäsin että kiinnitän liikaa huomiota jos vielä ruhoni jatkeena on korkeat korot... joten en käyttänyt niitä! Elämä oli yhtä kauhua kun koskaan ei näyttänyt hyvältä ja vaikka kuinka olisi tahtonut sopivia vaatteita ei vaan yksinkertaisesti löytynyt. Kaupoissa kiertäminen ja vaatteiden sovittaminen oli ihan suoranaista tuskaa. 

Ja siitä se sitten lähti... Nyt olen pudottanut painoa yli 18% silloisesta painosta, onhan se hurjaa! Edelleenkin on päiviä kun peilistä vastaan katsoo valasmainen harakka tai valokuvasta paljastuu ei niin edustava otos, mutta oletan että se on kaikilla joskus ihan normaalia (kertokaa ihmeessä jos olette aina tyytyväisiä itseenne). Mutta nykyään on myös päiviä, jolloin katson valokuvaani tai peiliä ja mietin, että missä ihmeessä tuo ihana ihminen on ollut? Niistä päivistä puhumattakaan kun tajuan etten itsekään meinaa tunnistaa itseäni samaksi ihmiseksi. Niin hyvää tämä on tehnyt, sekä henkisesti että fyysisesti!

1292152-7-1325662829805_large

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti