maanantai 10. kesäkuuta 2013

Viikonloppuna!

Maanantaista illansuuta vaan kaikille!

Onpahan viikonloppu taas vierähtänyt vauhdilla. Perjantaina puntari esitti mulle sellaisia lukemia etten muista koska viimeksi! Nestettä on kertynyt kehoon ja paljon näiden lämpimien ilmojen ja lisääntyneen veden juonnin myötä. Totesin itselleni etten taida saavuttaa sitä -30kilon rajaa sitten kuitenkaan juhannukseksi, mutta minkäs teet... täytyy sitten saavutella sitä johonkin muuhun ajankohtaan! Pääasia kuitenkin on se, että treenit kulkee ja homma jollain tavalla etenee. :)
 
Lauantaina olin Tyhy-tykyilemässä Heurekassa, missä on meneillään Body Worlds näyttely! Näyttely on AIVAN HUIKEA! Jos et ihan vähästä hätkähdä ja kestät ajatuksen siitä, että katselet todellisn ihmisen "sisuksiin" niin suosittelen. Olihan se jotenkin suppean oloinen, mutta mulla olisi kulunut siellä hyvinkin usampikin hetki. Vähän juteltiin Tonin kanssa, että lähdettäisi kyseinen näyttely katsomaan vielä kerran tässä kesällä, jotta hänkin näkisi sen... ja miehän olin ihan innoissani menossa mukaan! ;)

Sunnuntai menikin sattuneesta syystä enemmän tai vähemmän köllötellessä ja herkutellessa mm. tälläisellä ihanalla iltapala salaatilla, mikä ilmestyi mun nenän eteen sohvalle, kun lapset oli laitettu nukkumaan! Ihana mies mulla! :D


Tänään olen yrittänyt keräillä itseäni valtavan hartiajumin ja siitä johtuvan päänjomotuksen tiimoilta... sekä kävässyt illansuussa töissä. Olen myös yrittänyt keräillä itselleni motivaatiota ja aika hyvin siinä onnistunutkin. 




Niin ja sitten olen ihastellut meidän parvekekasvustoja... tänä vuonna ei tyydytä ihan pelkkiin yrtteihin... kun kerran asutaan kerrostalossa niin perunatkin kasvaa sinkkiämpärissä! Uusia perunoita odotellessa siis! ;)


Päätin aloittaa tämän viikon kuntoilut vasta huomenna... kohta venyttelen ja vedätytän tota mun selkä-hartia-niska-seutua ja toivon, että tuo suurin jumi katoaisi jonnekin teille tuntemattomille. Mutta huomenna, huomenna... olis paljon mahdollisuuksia, vois käydä zumbassa tai salilla tai lenkillä tai bodybalancessa... Minkähänlaisen setin noista kehittelisi huomiselle vapaapäivälle?!? ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Löysin tänne ja melkein kokonaan lukasin läpi! Hienoa työtä kaikenkaikkiaan :) Ainoa kysymys mikä tuli esille: ootko huomannu että kengänkokosi olisi pienentynyt -30kg:n aikana? Itseltä tippunut kymppi puolessavuodessa ja nyt 70kg, mutta kaikki isonajan kengät on jäänyt koon liian suuriksi.. terkuin ex-kotkalainen jolla on aika-ajoin järrrjetön possohimo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos hirveästi palautteesta, on aina ihana saada kommentteja! Tosta kengänkoosta, en oikeastaan ole huomannut, että varsinaisesti olisi pienentynyt itse koko, mutta toki "painavimman vaiheen kengät" ovat isoja jalassa, koska ovat yksinkertaisesti paljon leveämpiä, joko ihan malliltaan tai sitten muokkautuneet näin. Ja hienosti sinullakin on pudonnut painoa, onnittelut siitä. :)

      Ja hei, possoihin tosiaan tulee joskus himo! Onneksi asun niin lähellä, että jos himo pääsee kasvamaan liian suureksi saa niitä haettua (kunhan ei ihan tavaksi ota). :)

      Poista