keskiviikko 28. elokuuta 2013

Banaanipannaria uunissa!

Tämän illan Tean kokeilullinen keittiö testasi banaanipannarin tekoa uunissa. Eli siis se suhteella 1banaani + 2kananmunaa tehtävä älyttömän ihana pannari on siis kyseessä. Normaalistihan olen tähän mennessä paistanut pannareista sellaisia amerikkalais-tyylisiä "lettuja", eli siis kookosrasvassa ja paistinpannulla. Näitä kun saa kuitenkin jokusen paistaa, että tämä meidän nelihenkinen perhe saa "syödäkseen" niin olen jo pidempään miettinyt kyseisen tuotokseen tekemistä uunissa.



Tänään siis tosiaan sitten toteutin ideani. Laitoin ensin pellin ja leivinpaperin päälle hieman kookosöljyä, jonka sulatin uunissa ja sitten tosiaan kaadoin tähän päälle tuon varsinaisen "massan". Tein ensin "taikinaa" kolmesta banaanista ja kuudesta munasta, mutta seosta oli pikkuisen liian vähän täyttämään koko uunipellin, joten tein sitten vielä yhdestä banaanista ja kahdesta munasta lisäsatsin.... ja siitä siis johtuu tuo kaunis erivärinen "raidoitus" tuossa valmiissa paistoksessa.




Lisäksi sulateltiin pakastimesta mansikoita ja vadelmia. Tehtiin näistä oikein herkkuversioita ja sekoitin turkkilaisen jugurtin sekaan vaniljan makuista heraproteiinijauhetta ja tokihan lisänä on myös maapähkinävoita! Ulkonäkö jää kyllä kakkoseksi niille paistinpannulla paistetuille, mutta helppous tuo lisäplussaa. Ja makuhan se on tärkein ja samalle nämä maistu paistaa ne sitten missä tahansa! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti