Minun ruokafilosofiani

Halusin hieman avata teille mitä minulle hyvä ruoka tarkoittaa ja millä tavalla tuo määritelmä on tässä ihan viime aikoinakin muuttunut.

Rakastan ruokaa, ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan. Luulen, että siinä on yksinkertaisesti myös totuus siitä, miten ajauduin siihen painoon missä olin tuolloin reilu kolme vuotta sitten. Silloin käsitteeni hyvä ruoka tosin oli jotakin aivan muuta kuin nykyään. Herkut olivat silloin HERKKUJA, enkä kiellä etteikö ne vieläkin välillä olisi sitä. Herkulla tarkoitan tässä siis hampparista lähtien kaikkea aina suklaaseen asti.

Mitäs mun hyvälle ruualle sitten tapahtui siinä kohtaa kun aloitin elämäntaparemonttini. Nyt mun on pakko myöntää, että tässä kohtaa kuvaan astuivat kaikki mahdolliset kevyttuotteet... maito oli rasvatonta, jugurtti rasvatonta jnejne. kyllähän te tiedätte! Ja toki, kyllä sitä rasvaa paloi ja paino tippui, mutta kaikki se prosessoitu ruoka, UH!

Pikkuhiljaa alkoi kuvaan tulemaan yhä enemmän ja enemmän tuoretta tavaraa, kaupasta muukaan tarttui pähkinät, jugurtti olikin yks kaks maustamatonta luonnonjugurttia ja aloin ylipäänsä kiinnittämään ruokaan paljon paljon enemmän huomiota. Oikeastaan tässä kohtaa aloin haaveilemaan siitä, että lähtisin ravintovalmentajan koulutukseen. Ja siitä se ajatus tosiaan sitten lähti!

Opintojen aikana minun oma ruokafilosofiani on tarkentunut entisestään. Pidän hyvänä ruokana nykyisin lähellä tuotettua, luomua, hyvistä raaka-aineista itse tehtyä ruokaa. Toki poikkeuksiakin on ja joskus minäkin sorrun siihen maksalaatikkopakettiin (mikä on muuten nykyisin ainoa eines mitä meidän talouteen ostetaan)... toisena poikkeuksena toki on ne hetket kun lähdetään ulos syömään, mutta sekin tarkoittaa nykyään HYVÄÄ ja KUNNOLLA valmistettua ruokaa, eikä mäkkärin safkaa. Mutta siis oikeastaan koskaan en enää osta mitään kevyitä ja paljon käsiteltyjä tuotteita ja pyrin mahdollisimman paljon ostamaan tuotteet luomuna tai sitten lähellä tuotettuna.

Yhtenä esimerkkinä voin tarjota teille tähän maidon. Olin todennut jo muutamia vuosia sitten ettei normaalit maitotuotteet sovi minun vatsalleni ja päätynyt siihen ratkaisuun, että ostin kaiken laktoosittomana. Sitten muutama kuukausi sitten otin härkää sarvista ja kokeilin juoda luomumaitoa ja kappas vaan... Nykyisin juon maidon luomuna, syön raejuuston luomuna, ostan jugurtin lähituotteena ja syön sen vaikka siinä onkin laktoosia. Niin ja mitä vatsaan tulee, ei mitään oireita. Uskon vahvasti siihen, että tuo ruuan liiallinen prosessointi vaikuttaa sen tuotteen laatuun ja siihen kuinka hyvin ihminen mitäkin sietää. MUTTA tämä on VAIN minun mielipiteeni ja minun itseni havaitsema asia... en tosin ole asiani ja havaintojeni kanssa yksin. ;)

Ethän ole liikkunut?

No en ole, EN! Tuon kysymyksen mulle esitti eilen lääkärisetä, kun vihdoin ja viimein suostuin menemään lääkäriin. Hyvä uutinen: keuhkoista ei kuulu rohinaa. Huono uutinen: pitkittynyt yskä. Niin ja mitä näitä muita nyt oli... koko loppuviikko saikkua ja määräys: "Ole hiljaa." Ai miten hienoa ja etenkin just tosi HELPPOA mulle!

Kuva Googlesta

Mutta, kroppa tosiaan alkaa ilmottelemaan liikkuumattomuudesta... olin jo ihan siinä uskossa eilen aamulla, että pääsen takaisin töihin ja tänään torstaina olin suunnitellut boybalanceen menoa... No en mene, EN! Saanpahan siis levätä ihan todenteolla, vaikka täytyy kyllä myöntää, että olisin paljon mielummin terveenä ja täysillä menossa. Mutta mutta, onhan tämäkin kestettävä, omaa kehoa kuunnellen ja vähän lääkärisetää totellen. Kummallinen tämä ihmisen mieli, kun sillä on liikaa tekemistä haluaa se pysähtyä ja sitten kun saa totaalisen pysähtymisen niin sitten pitäis päästä tekemään vaikka ja mitä! Tai ehkä se olen vaan minä, ihminen joka ei oikeasti osaa olla paikallaan...

Tässä sairastamisessa on tosin jotain hyvääkin... olen tosissaan alkanut kaipaamaan liikuntaa. Mulla oli tuossa hetken aikaa motivaatio hieman hukassa liikunnan suhteen, mutta nyt olen taas muistanut miksi sitä rakastan niin kovasti. Koko kroppa kun tuntuu olevan aivan jumissa ja poissa pelistä. Motivaatiokin kasvaa kun huomaa kuinka hyvää se liikkuminen ihan oikeasti tekee. Nyt multa kuitenkin puuttuu suunnitelma ja tarkka tieto siitä, koska pystyn liikkumaan kunnolla. Toivon toki, että jo ensi viikolla pääsen liikkumisen makuun, vaikka kävelyn ja bodybalancen kautta. Niitä rankempia treenejä joudun ehkä odottamaan vielä hetken.

Tätä olotilaa kaipaan!

Tämä jouten olo on laittanut mut myös miettimään uusia haasteita treenaamisen suhteen. Tahtoisin testata ja kokeilla vaikka ja mitä. Kaipaan liikunnan suhteen uusia haasteita ja mahtavia kokemuksia. Mitä nämä tälläiset kokeilut sitten voisivat olla, en vielä tiedä! Luulen, että tulen aloittamaan ihan "vain" helpoimmasta ja kokeilen erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Aika hurjaa!!! ;) Olen saanut itseluottamusta sen verran, että nyt musta tuntuu, että oikeasti voisinkin kokeilla vaikka ja mitä. En enää pelkää kroppani pettävän ihan täysin ja toisaalta vaikka se jossain kohtaa "pettäisi" en häpeäisi sitä. Tiedän, että jos kroppani ei jotain pysty tai jaksa tehdä ei se johdu lihavuudesta vaan lähinnä tottumattomuudesta jotain tiettyä asiaa kohtaan tai sitten ihan silkasti vain huonosta kunnosta, mikä on helpompi sulattaa kuin lihavuus.

Ja nää odottelis mua jo treenailemaan...

Nyt herättelenkin teitä siellä ruudun toisella puolella olevia! Mitä te tahtoisitte kokeilla? Tai mitä te suosittelisitte mulle kokeiltavaksi??? Sana on vapaa.

Vielä kun oppisi kuuntelemaan itseään.

Lokakuu... jo paremmalla puolella. Mihin on tämä syksy mennyt? Olen painanut töissä ja opiskelujen parissa täysin pysähtymättä. Koti on jäänyt kaiken kiireen keskellä toisarvoiseksi asiaksi. Välillä tuntuu, että koko perhe on jäänyt kaiken kiireen ja stressin keskellä unholaan. 

Nää mun tärkeimmät!

Sen lisäksi olen laiminlyönyt itseäni, ihan totaalisesti! Oma olo on ollut melkosen väsynyt ja olen vaan kovasti yrittänyt puskea eteenpäin. Olen tehnyt töitä ja opiskellut, lukenut kirjoja, kirjoittanut tehtäviä, yrittänyt liikkua ja painaa sata lasissa. Tänä syksynä olen ollut enemmän sairaana kuin varmasti moneen vuoteen yhteensä. On ollut flunssaa ja päänsärky/migreenikohtausta ja nyt uusimpana tosiaan tämä yskä ja äänen karkureissu. Olen ollut liian kiireinen huoltamaan ja hellimään itseäni, olen toki ollut monien uusien pöpöjen ympäröimänäkin. Niin paljon on meneillään etten pysty rauhoittumaan hetkeksikään... kunnes kroppa sanoo STOP!

Tähän on tultu... kotona sohvalla on kiva olla, viime yönä olen pitkästä aikaa nukkunut (jos yskäkohtauksia ei oteta huomioon)! Tänään ääni on jo parempi kuin eilen, saan jopa oikeasti sanat suustani. Lepoa, lepoa, lepoa! Ja mitä vielä... teen koulutehtäviä, koska tämä aika kotona on nyt parasta käyttää hyödyksi! Voi mua ja mun jääräpäisyyttä! MUTTA olenpahan edes joskus hiljaa! ;) Ei sillä, että heittäisin tätä hukkaan tai katuisin yhtään kaikkeen tähän ryhtymistä. En kadu päivääkään, että aloitin opiskelun, enkä kadu yhtäkään töissä kulutettua hetkeä. Ja kyllä, itse olen itseni tähän asemaan laittanut, mutta joskus toivon, että osaisin rauhoittua ennenkun kroppa pettää...

Every Cloud Has a Silver Lining

Mitä tästä opimme? Tarttukaa haasteisiin ja viekää itseänne eteenpäin! Opetelkaa uusia asioita ja kokeilkaa uusia juttuja! Keksikää itsellenne uusia projekteja ja nauttikaa niideen työstämisestä sekä lopputuloksesta! Mutta olkaa itsellenne armollisia! Hidastakaa kun siltä tuntuu! Nauttikaa jouten olosta! Ja nauttikaa läheisitä ihmisistä!

Kalattomat kalamarkkinat

Eilen, kun tosiaan se köhä päätti mun puolesta, että jään suosiolla koulusta kotiin, päätettiin kuitenkin perheen kesken jotain tehdä. Sapokassa oli meneillään kalamarkkinat, jonne suunnattiin. Se on muuten sellanen juttu, että nyt aletaan olemaan siinä lämpötilassa ulkona, että meikätyttö veti jo pitkiksiä jalkaan, että tarkeni ulkosalla. Mutta muuten ilma oli mitä kaunein ja kyllä mie taas vaan totesin sen tosiasian, kuinka ihanaa on asua just Kotkassa.

Noh, kalamarkkinat oli kyseessä, mutta tällä kertaa meille ei tarttunut yhtäkään kalaa mukaan matkaan... Mutta jotain meille tärkeällä ajatuksella kuitenkin.

Tonihan tunnetusti rakastaa kaikkea missä mainitaankin sana chili, joten hän pääsi ostoksille tämän elementin pariin...

Itse puolestani suuntasin määrätietoisesti Lähipuoti Onnin pisteelle, mistä matkaan tällä kertaa tarttui kaikkea ihanaa!

On makkaraa ja nakkia heposesta, saaristolaisleipää sekä sokeroimatonta kirsikkamehua! Makkaroista syntyi ihana ruoka uunin grillivastuksilla ja lisukkeeksi vain porkkanaa, lanttua ja kukkakaalia. Leipä on ihan kun jotain makeaa leivonnaista söisi. Ja jälkimmäinen on muuten osoittautunut tänään ihan huikean ihanaksi jutuksi... Kun nyt siis tässä viettelen aikaani kotona, ääneni ollessa karkumatkalla! ;)

Mitä minulle kuuluu?

Tänään joudun jättämään koulun väliin ja pitämään suuni kiinni. Aamulla kun heräsin en meinannut saada suustani ääntä yhtään... Toivon tämän päivän hieman rauhoittavan tilannetta ja äänen palailevan huomiseksi työpäiväksi jo takaisin. MUTTA, koska en voi paljoa puhua, on mulla aikaa miettiä juttuja päässäni ja tuottaa niistä tekstiä... onko se sitten järkevää tekstiä, sitä en tiedä, mutta arasta aiheesta se on ainakin.

Vuosi sitten elokuussa kerroin tämän tarinani. Olin päässyt mukavaan alkuun koko elämäntapamuutoksessani ja pääni alkoi pikkuhiljaa tulemaan perässä siinä, mitä minulle oikeasti tapahtuu. Vuosi sitten elokuussa aloitin tämän blogin kirjoittamisen ja sain osittain myös sen kautta ajatuksiani järjestykseen. Ajattelin, että koska kirjoitan tätä blogia, olen jollakulle edes hieman vastuussa siitä, mitä teen. Vaikka se periaatteessa olin minä itse kenelle vastasin niin on TEILLÄ lukijoillakin iso osa tässä tarinassa. Monena toivottomana hetkenä olen saanut kannustusta ja tukea ja toisaalta hyvien hetkien edessä olen saanut jakaa kaiken tänne. 

Viime joulukuussa puolestaan kirjoitin tämän tarinan. Hieman samaa asiaa kuin elokuussakin kirjoitettu, mutta pikkuiseen tarkemmin ja enemmän itseäni avaten. Sain paljon tästä palautetta, pääasiassa positiivista... Moni ystäväni sanoi ettei ollut tiennyt näistä asioista mitään. Ja niinhän se oli, en minä niistä ollut kenellekkään kertonut. Tällöinkin tunsin, että mun oli paljon helpompi kirjoittaa siitä asiasta, kuin että olisin kertonut tästä kasvotusten.

Nyt. Missää mennään tänään? Tuo kaikki mitä olen kokenut on edelleen iso osa minua, se on mun historia, se kaikki on kasvattanut minusta tämän mikä olen tänään. Mutta mitä olen tänään. Jotenkin musta tuntuu, että olen tämän vuoden aikana vasta todellisesti tajunnut tämän kaiken. Aiemmin keskityin kuitenkin painooni, kiitos menneisyyteni. Nyt kuitenkin tajuan sen ettei mun onnellisuus johdu siitä mahdunko koon 30 vai 31 farkkuihin. En tarkoita sitä ettenkö edelleenkin haluaisi eroon näistä muutamista kiloistani, mutta en linkitä sitä enää suoranaisesti onnellisuuteen. Haluan kaiken kaikkiaan VOIDA HYVIN ja JAKSAA. Haluan haastaa itseäni ja elää onnellisena.

Todellisuudessa olen tällä hetkellä onnellisempi kuin luoja ties milloin. Olen avoimempi ja iloisempi kuin varmasti kymmeneen vuoteen. Tunnen jälleen olevani MINÄ. En häpeä kaikkia tekojani vaan uskallan toimia. En kaiken aikaa mieti mitä muut musta ajattelevat vaan uskallan puolustaa itseäni ja olla rohkeasti se mitä oikeasti olen. Mun ei tarvitse enää mennä piiloon tai olla hiljaa. Kaiken tämän lisäksi uskallan jälleen laskea ihmisiä lähelleni.

Ja mitä syömiseen tulee, en enää häpeile sitä, että syön, sillä SE on se asia mikä on saanut mut voimaan hyvin!

Social Food

Koko viikon olen ollut suhtkoht kiitettävässä yskässä, mutta tänään aamulla kuitenkin suuntasin tieni kohti Helsinkiä, sillä en halunnut mistään hinnasta jättää tätä päivää väliin. Suuntasimme opiskeluryhmämme kanssa MasterChef-voittaja Mika Tuomosen omistamaan "täyden palvelun yritykseen": Social Foodiin.

Uunituoretta patonkia!

Päivä alkoi pienellä briiffauksella ja aika nopeasti pääsimme oikeasti työntouhuun. Mika antoi meille ohjeet, joissa oli määrät suurinpiirtein ja kannusti kaiken aikaa kokeilemaan itse mikä sopisi ja mikä ei. Itsehän rakastan ruuan laittoa ja tästä kaameasta olosta huolimatta tunsin olevani ihan elementissäni pitkästä aikaa kunnon keittiössä. "Vanhat" leipomon ja keittiön ajat nousi kummasti mieleen ja olo oli jotenkin erityisen kotoisa. Tehtiin ensimmäiseksi aamiasta, joka loppujen lopuksi syötiin vasta puolen päivän aikaan. Tarjolla oli pareittain tehtynä mysliä ja jugurttia, kasvistäytteinen munakasrulla sekä kolmea erilaista smoothieta.

Aamiaisen kaikki osiot olivat jollain tasolla minulle tuttuja, mutta paljon tuli hyödyllisiä vinkkejä je neuvoja. Ruuanlaitto on juuri siitä syystä hienoa puuhaa, että saman ruuan teossa on monia tapoja päästä todella hyvään lopputulokseen. Tämän päivän aikana totesin jälleen kerran itsekin sen ettei ruuanlaiton tarvitse olla mitään ydinfysiikkaa ja kuten Mikakin sanoi, ei se ole vaikeaa ellei siitä tee itselleen vaikeaa.

Aamiaisen jälkeen siivottiin paikat, pidettiin pienehkä tauko ja saatiin uudet ohjeistukset. Luvassa oli mm. gazpachoa, falafeleja ja ratatouillea. Hirveän hienoja nimiä, mutta NIIN yksinkertaisia ruokia.  Itse pääsin tekemään parini kanssa juurikin gazpachon sekä uunipunajuuria. Jälkimmäisiä olen tehnyt kotonakin, joten ne eivät olleet uusi juttu, mutta tuota keittoa en ollut aiemmin tehnyt, joten innolla tartuin työhän. Ihana parini tosin oppi siitä vieläkin enemmän, kun kalttasi tomaatteja ensimmäistä kertaa elämässään. Lopputulemana KAIKKI ruuat olivat aivan mielettömän herkullisia ja esim. falafelit itse tehtynä tulevat aivan varmasti mukaan meidän perheen ruokavalioon.

Punajuuret suoraan uunista

Gazpacho

Ratatouille

Falafel-pullat

Mikan paistamat kanat!

Päivä oli ihan huikean hieno ja se kuluikin aivan liian nopeasti. Rennolla fiiliksellä ja yhteisellä hyvällä hengellä päivä sujui leppoisasti kokkaillen. Ja koska nyt kouluttajana oli juurikin MasterChef-voittaja niin pitihän näiden bloggaajien ottaa vähän näitä kaverikuviakin. ;)