perjantai 31. tammikuuta 2014

Uudistusta ja itsensä ylittämistä!

Öhm... Äsken mietin pää sauhuten, että siitä ja tästä ja tosta tahtoisin kertoe teille, mutta nyt kun tämä kone on tässä edessä niin en enää muista yhtään mitä piti kirjoittaa. 

Keskiviikkona kahvakuulailin Huuman haaste-porukan kanssa. PT-Mira oli saanut selän tositosijuntturaan, joten kaipasi mun apua tunnille näyttämään liikkeet. Ja miehän menin, eipähän tarvinut ihmetellä minkä treenin itse tekisi tai mille tunnille menisi. Tämän tunnin päälle vetäsin vielä LatinPassion tunnin. Näiden kahden tunnin jälkeen olo oli kaikkensa antanut. Iltapala oli onneksi rakkaan mieheni toimesta riittävän tuhti, mutta terveellinen! :)


Kun näin ekan kerran ton yllä olevan kuvan niin totesin vaan, että jotain täytyy tolle perssiille tehdä... ja selkälöllöille... ja alleille! Mutta hiljaa hyvä tulee... se on loppuelämä edessä, eikä tässä millään dietillä olla eikä tulla olemaankaan. Itseäni vastaan tässä taistellaan... ja olen kovasti opetellut vertaamaan itseäni "entiseen minään" enkä muihin ihmisiin.

Huomena on edessä ihana ja jo jonkin aikaa odotettu haaste ja itseni ylitys. Meillä on tanssistudion järjestämä AgroYogan alkeiskurssi, jota tulee vetämään Timo Kurvi. Olen jo pidempään haaveillut pääseväni tälläiselle tunnille, kun olen kuunnellut ystäväni juttuja AgroYogan ihanuudesta. Sen melkein 30kiloa painavampana en edes uskaltanut haaveilla siitä, että kokeilisin jotain tälläistä, mutta nyt musta tuntuu, että pystyn siihen. Maltankohan yöllä edes nukkua kun odotan huomista kolmetuntista. Veikkaan kyllä, että huomisen jälkeen tiedostan taas ihan mukavasti sellaisia lihaksia kropastani, mitä en siellä edes tiennyt olevan. ;)


Tuo videon pariskunta on ehkä jokusen tunnin treenaillut tuota lajia... eli ei varmasti kannata odottaa, että alkeiskurssilla saavuttaisi tuollaista taituruutta, mutta ehkä jotain lentoa on tiedossa kuitenkin! :D

Tänään on ollut fiilis kyllä ihan kohdillaan, ihan jo aamun ihanan kampaaja-hetken takia. Se on jännä kun uskaltaa antaa itselleen luvan erottua massasta ja tehdä jonkun pienen asian, just niinkun ITSE haluaa. Miettimättä juurikaan mitä muut sanoo tai ajattelee... Tämä pieni asia on ollut mulle tänään uusi hiusväri! Taputin itseäni oikesti olalle kun uskalsin tehdä tämän, enkä kadu hetkeäkään! Kuka nyt ei pinkistä tukasta tykkäisi!?! ;)


Edessä on muuten vapaa viikonloppu ja meinaan ottaa sen rentotumisen kannalta. Mitä nyt tuli luvattua lapsille luistelua ja pitäis itsekin jossain välissä treenailla... sunnuntaina viimestään olis ainakin bodybalancen vuoro. Onhan näitä, mutta huomenna aamulla nukun pitkään... tai ainakin kahdeksaan, ehkä! ;)

tiistai 28. tammikuuta 2014

Koskaan ei kannata epäillä muffinien voimaa!

Motivaatio palannut kuin salamaniskusta... ja mitä siihen vaadittiin?


Tehtiin koko perheen voimin näitä suklaamuffineja, söin yhden. Oli TODELLA makeaa vaikkakin aivan suunnatonta herkkua. Olen sitä mieltä, että silloin harvoin kun herkutellaan niin herkutellaan sitten todellisella herkulla. Noh, tosiaan söin yhden kahvikupin kera ja sen jälkeen melkein kuulin sen surinan kropassa. Ja se surina puolestaan johti mihin?


Siihen, että vedin vermeet niskaan ja lähdin lenkille... huomatkaa todellinen välineurheilija! ;) Korvilla Skullcandyt, takin alla piilossa Spibelt ja ranteessa Polar. Noh, jokatapauksessa. Lenkille MARS! Kävelin kotoa Huumalle, kävin solariumissa ja kävelin takaisin kotiin. Lenkkeilyä tuli kaiken kaikkiaan 1h 20min. Kevyellä rasvanpolttosykkeellä mentiin, vaikkakin tuntui että muffinin sokerit ja kahvin kofeiini tahtoivat puskea suonista ulos ja nostaa sykettä pilviin!

Tuima ilme, mutta hyvä olo!

Tämä kaikki johti siihen, että näin muutamat iloiset kasvot. Kuuntelin ihan HUIPPUJA biisejä ja jossain kohtaa vain tajusin itsekin hymyileväni. Jalat vei ja mieli selkeni. Eli kuten otsikkokin kertoo, joskus niistä muffineistakin on jotain hyötyä! ;)

lauantai 25. tammikuuta 2014

How wonderful life is...

Elämä on mahtavaa! Motivaatio on nousussa, pikkuhiljaa, mutta siltikin nousussa.

Eilinen työpäivä oli varmasti elämäni paras! Saan olla NIIN hienossa projektissa mukana ettei mitään rajaa. Lisää siitä projektista voitte lukea vaikka tästä. Olen siis mukana ravintovalmentajan osassa ja odotan todella mielenkiinnolla seuraavia tulevaa kuutta viikkoa, kun painetaan täyttä duunia näiden haasteeseen valittujen henkilöiden kanssa. On ihan mieletöntä nähdä kaikki se motivoituminen ja iloisuus ja energisyys näissä valituissa henkilöissä. Luulen, että sielä se omakin motivoituminen on taas saatu mukaan matkaan. Hieno kevättalvi siis tulossa! :D

Tänään ylitin jälleen itseni! Lasten kohdalla olen pitänyt sen huolen, että perinteiset hiihto ja luistelu on mahdollista opetella. Itseni olen tämän tiimoilta hieman unohtanut. Eilen kuitenkin päädyin ostamaan itselleni luistimet ja tänään sitten reippaana lähdettiin jäälle. JA VOIH! Taas mietin, että miten ihanan tunteen ja fiiliksen olenkin heittänyt hukkaan niin moneksi vuodeksi. Liitelin pitkin jäätä ihan kuin niitä lähes 15 vuotta ei olisi välissä ollutkaan. Ihanaa se oli ja tämä tyttö oli onnellinen!


Puolitoista tuntia mie kuitenkin jaksoin. Ja teki hyvää, niin mielelle kuin kropallekin. 

Onnellinen punaposki!

Ja voitte arvata, mikä värkki on ollut mun suosikki kaveri tän illan... Ok, ehkä toi luistelu vähän kävi jalkoihin näin piiiiiiiiiiitkän tauon jälkeen. ;)

Paras kaveri FoamRoller!

Voin luvata, että jäällä mut tullaan näkemään ja useasti! Vielä kun joskus ne sukset saan jalkaan, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu... ;)

torstai 23. tammikuuta 2014

Uhhhhh........

Treenimotivaatio kateissa...

Se ei johdu siitä ettenkö tietäis kuinka hyvää treenaaminen tekee, tai kuinka huikea fiilis treenin jälkeen on. Se ei johdu siitä ettenkö muistaisi nauttivani liikkumisesta.

En tiedä missä se on tai mihin se on ylipäänsä kadonnut...

Mut voisko se palata jo kotiin! Tai voisko joku puolestaan potkia mua p***eelle ja tulla nostamaan täältä sohvan pohjalta ylös???

Onnea siltikin on aurinko ja kauneus!

maanantai 20. tammikuuta 2014

On syöty ja ulkoiltu!

Viikonloppuna on tehty erilaisia ruokia, joista haluan jakaa teidän kanssa kolme! 

1. Banaanipannarit, säilykepersikoita ja itse tehtyä "frozen yoghurtia"...



Banaanipannarit on siis tehty ohjeella 1 banaani ja kaksi munaa. Tällä kertaa laitoin sekaan muutaman ruokalusikallisen vaniljan makuista heraa. Lättyset paistelin kookosöljyssä. 
Frozen yoghurtilla puolestaan ei ole mitään tekemistä jugurtin kanssa. Se sisältää banaania, rahkaa, mantelimaitoa ja mangososetta (Bonne). Nää kaikki blenderissä sekasin ja pakkaseen. Sitten sekoittelee tätä massaa noin puolen tunnin välein ja antaa jäätyä. Lopuksi jäätyneen massan voi vielä käyttää blenderissä mutta me ei maltettu. ;)

2. Vispipuuro



Ihan perus-juttua... Isoäidin pihan viinimarjoista keitettyä "mehua" johon keitetään löysähkö mannapuuro. Jäähdytys kunnolla kylmäksi ja vatkataan vaahdoksi. On muuten NIIN hyvää ja ihanan pehmeää. Kuka laittaa sekaan sokeria (tai jotain muuta makeutusta), kuka ei.

3. Kukkakaali-parsakaaligratiini kinkulla.

Kaalit vuokaan...


Sipuli ja kinkut vuokaan...


"Munamaito" päälle... n.5dl kermaa tai vastaavaa, 2 kananmunaa, juustoraastetta ja mausteita (mm. valkosipulia, pippuria, oreganoa)... ja vielä ripaus juustoa komeuden päälle. ;)


Uunissa 200asteessa reilun puoli tuntia. Tuossa ajassa kukka- ja parsakaaliin jää kunnon suutuntuma. Jos tykkää pehmeämmistä kasviksista niin pitää pidempään uunissa ja laittaa päälle vaikka folion ettei juusto ruskistu liikaa. NamNam! 

Ja näiden lisäksi meillä on ulkoltu!


Nauttikaahan näistä ilmoista. Me saatiin olla NIIN pitkään pimeässä ja sateessa. Onko mikään niin ihanaa kuin nähdä pitkästä aikaa valoa ja aurinkoa, vaikka ilma olisikin kuinka kylmä tahansa!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Me and my body!

Tauti selätetty, voih, onneksi!

Tänään marssin töiden jälkeen tatuointiliikkeeseen. Edellisen kuvan otostahan on jo 3,5vuotta eli aivan liian kauan! Tänään ihoon tuli kolme uutta kuvaa lisää. Mie jotenkin aina ihmettelen ihmisiä jotka katuu jotain tatuointiaan... itse en kadu näistä seitsemästä mitään (toisaalta ymmärrän et jos on joku kaamee töherrys tms.). Jokainen kertoo oman tarinansa ja jokaisella on oma merkityksensä mun elämän polulla. Rakastan jokaista niistä. Myös tuota vatsan delfiiniä, mihin raskaudet ovat tehneet viiltoja... siinä delfiinissä jos missä korostuu mun äitiys. Mun pienet pojat ovat vieneet mun "vapautta kuvaavan delfiinin vapauden", niin kuin mun lapset ovat tehneet mulle oikeastikin. Ja en tarkoita tätä pahalla, vaan niinhän sen kuuluu mennä: kerran vapaa ja villi, nyt edes vähän huolehtivainen ja vastuuntuntoinen aikuinen, äiti niille aarteille.

Huikea aasinsilta. Tänään pojat piirrettiin ikuisesti mun harteille. Siinä minä niitä kannattelen, kuuntelen surut ja murheet, jaan ilota ja onnen hetket. Nyt he ovat aina minun vierelläni vaikkeivat sitä fyysisesti olisivatkaan.


Kolmas kuva on sellainen "just for me"... Muistutus itselle siitä kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta. Sitä katsoessani muistan kuinka paljon paremmin voin kun välitän itsestäni ja suon itselleni hyviä asioita. Sitä katsoessani muistan kuinka paha mun on joskus ollut olla ja kuinka pitkälle olen siitä hetkestä tullut. Niin pieni kuva, mutta aivan huikean iso ja tärkeä muistutus mulle: Muista rakastaa itseäsi!


maanantai 13. tammikuuta 2014

Viikko alkaa...

Sairaslomapäivällä! Ai piru, että sieppaa!!! Vatsa oireilee, en tiedä onko meidän perhe saanut jonkun vatsapöpön (epäilen, että on) vai ollaanko me vaan syöty jotain "huonoa". Noh, lauantaista asti ollaan enemmän tai vähemmän vuorotellen kärsitty vatsan oireista ja tänään on sitten mun vuoro!

Vois kuvitella, että siellä asuu joku, mutta NOUP!
Olo on sitten just ton kuvan olonen... pöhöttynyt ja ränsistynyt. Että hyvää viikon alkua vaan mulle!

Viikonloppu tais ollakin liian mukava ni kroppa päätti palauttaa mut "maan pinnalle". Lauantaina vietettiin Huumalla avoimia ovia ja Kotkaan vuoden alussa avatussa BodyStockissa tapahtui. Huuma tekee Bodystockin kanssa yhteistyötä ja kyseisestä liikkeestä löytyy urheiluvaatteita sekä lisäravinteita, noin pääasiallisina tuotteina. Kotkasta on kyllä ihan tosissaan puuttunut tämän alan liike. Itse olen ainakin innoissani siitä, että tälläinen liike on meille saatu. Ja ihmisvirrasta päätellen joku muukin Kotkalainen on kaipaillut kyseisen konseptin liikettä. 










BodyStockista tosiaan saa Fastin ja Scitecin lisäaineita sekä mm. Better Bodiesin, Rush Couturen sekä GASPin vaatteita. Ja oli siellä lauantaina pari kaappiakin... ;)

Tunsin itseni aika pieneksi, kerrankin... ;)

Eilen, sunnuntaina oli jotenkin kiukkuolo, kunnes lähdin zumbaan. On se vaan kumma, että ennen liikuntaa olo saattaa olla ihan kaamea, kaikki kiukuttaa ja mielitekoja on vaikka millä mitalla. Sitten kun pääset näistä oloista yli ja saat itsesi ylös sieltä sohvalta niin liikunnan jälkeinen olotila on ihan mieletön. Vaikka mulla tehot olivat jo eilen aika kateissa ja tuntui ettei jalka tahtonut nousta millään, pää oli kuitenkin hikoilun jälkeen paljon selkeämpi. Tämä on yksi niistä syistä miksi suosittelen liikuntaa ihan kaikille! Se tekee päälle hyvää! Ja mie olen sitä mieltä, että se liikunta voi olla periaatteessa ihan mitä liikuntaa tahansa, kunhan jälkeenpäin on hyvä olo. Jos joku (kuten esim. allekirjoittanut) saa siitä zumbasta hyvän draivin päälle niin go for it! Tai jos ainut "oikea" liikuntamuoto on nostaa mahdollisimman paljon rautaa niin sillonhan sitä kannataa tehdä. Tää maailma on pullollaan liikuntamuotoja, joista varmasti jokaiselle löytyy se oma eikä mun mielestä kenenkään tulisi arvostella toisen liikuntamuotoa sillä, että se oma laji olisi välttämättä sen parempi. Toki monipuolisuuteen kannattaisi pyrkiä... 

Oli lämmin ja "kevyt" puna poskilla vielä kotonakin...

Tällä viikolla on paljon kaikkia kivoja juttuja tuloillaan, joten toivon, että tää vatsan oireilu menee tässä tänään ohitse ja pääsen jo huomena tositoimiin... edessä on mm. tätä ja tätä.

Toivottavasti teillä vierähti tää viikko käyntiin pikkusen kivemmin kun mulla. :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Mysli ja sen helppous!

Olen aiemminkin puhunut siitä, että teen myslini itse (ja tänään tämä asia nousi taas ajankohtaiseksi kun myslistä tuli puhetta facebookissa). Kun teen itse tiedän mitä sinne laitan ja mitä en. Useimmiten mun mysli tekeytyy "mitä kaapista löytyy"-mentaliteetillä... Kaapista kun nyt yleensä löytyy ainakin ne perustarpeet.

Useimmiten teen pellillisen sellaista perus-mysliä... hiutaleita, leseitä, siemeniä, joitakin pähkinöitä ja hunajaa. Ja nämä sitten uuniin paahtumaan 200asteeseen n.10 minuutiksi. Paahtamisen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se ero valmiin ja palaneen myslin välillä on hiuksenhieno. Tämän seikan takia ei kuitenkaan kannata jättää mysliä tekemättä!

Jäähdyttyään mysli on valmista purkkiin. Siinä kohtaa myslin sekaan voi toki jo laittaa rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä jos tahtoo. Itse kuitenkin useimmiten laitan nämä vasta sitten kun teen itselleni (tai jollekulle muulle) annoksen. Esimerkiksi tänään aamupalalla perus-myslin sekaan pääsi kookoslastuja, luomurusinoita, kuivattuja mansikoita sekä kaakaonibsejä. Tämä maistuu ihanalta maustamattoman jugurtin kanssa... ja uusin ihastukseni on laittaa myslin sekaan hieman mantelimaitoa. Toki olen ennenkin juonut mantelimaitoa ja toisaalta syönyt mysliä maidon kanssa, mutta vasta viimeisen viikon aikana olen kokeillut näitä yhdessä ja NAM! (Olkaa muuten kaupassa tarkkana, että ostatte makeuttamatonta mantelimaitoa.)


Suosittelen kaikille tämän kokeilua! Tai jos tämä ei vakuuttanut kokeiluun, kannattaa mennä sinne kaupan hyllylle ja tutkia mitä kaikkea ne valmiit myslit sisältääkään. Sano minun sanoneen, mutta saatat yllättyä esim. sokerien määrästä...

Viikonloppuna olen...

* ollut jumissa, lihaksista....
* venytellyt
* ollut sh'jam (sh'bam ja boyjam mixattuna) tunnilla 1h 45minuuttia




* nukkunut
* kantanut koko joulun pois
* syönyt ihanan ja rauhallisen aamiaisen 8vee kihlajaispäivän kunniaksi





* katsonut muutamankin elokuvan
* vaihtanut makuuhuoneessa järjestystä
* syönyt anoppilassa ihanan aterian
* löhöillyt lasten kanssa sohvalla



* pelaillut koko perheen voimin lautapelejä


Ollaan siis vain oltu ja nautittu... kerätty voimia tuleviin kiireisiin viikkoihin.

Olen ollut jotenkin alakuloinen ja haikealla mielellä. En oikein tiedä tälle syytä. Tuntuu etten saa sitä hyvää draivia millään päälle taas. En tarkoita etteikö esim. liikunta tuntuisi hyvältä tai ettenkö olisi nauttinut näistä vapaista. Jotenkin kuitenkin se sellainen meno ja meininki puuttuu tällä hetkellä mun tekemisestä. Tänään Nunnia ja Konnia leffa sai mulle kyyneleet silmiin... 

Ehkä alan vain olla täynnä tätä pimeyttä. Tulisi sitä lunta niin hieman valostuisi! Ja tää ihan koska, ei se kesä ja lämpö tule sieltä yhtään sen nopeammin on meillä sitä talvea tai ei... niin noh, tai voihan se tietysti tulla, mutta ei sitä kesää kannata ainakaan ensi viikolle odotella. Alkaa vaan tämä pimeys painaa mieltä.

Tai ehkä mulla on ikävä tätä olotilaa... ;)

Jostain pitäisi kuitenkin kaivaa se positiivinen ja hyvä draivi tähän tekemiseen... Kokeilla uusia juttuja ja saada positiivisia kokemuksia! :) Niitä kohti siis.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden aloitus!

Kuten varmasti moni muukin, niin minäkin, tein uudenvuoden lupauksia. Tai en tiedä oliko ne varsinaisia ja virallisia lupauksia minun kohdalla, sanoisin enemmänkin, että olen vain tehnyt paluun normaaliin. Ruokailut ovat pyritty normalisoimaan, ja voi kuinka hyvältä se perus-kotiruoka taas maistuukaan!

Liikuntaa olen nyt lisäillyt oikein kunnolla, päätin, että se on tehtävä NYT, eikä odoteltava enää yhtään. Eilen sain käteeni PT:n tekemän saliohjelman, jota pääsen kylläkin vasta ensi viikolla testailemaan... tää ihan siksi, että olen nyt päässyt niin mukavasti käymään ryhmäliikuntatunneilla, että en ole salille ehtinyt... niin no ja onhan tässä sellaisia "pieniä" domssejakin havaittavissa... ;)

Keskiviikkona, eli 1.1.2014 tehtiin tätä:


Vähän alkaa tässä kohtaa jo jalat painaa ja tekniikka karata... tää tais olla kuudes tai seitsemäs veto... kaiken kaikkiaan tein näitä 10 ja sanotaanko, että se riitti näin ensi hätään... mutta tästä on hyvä lähteä jatkamaan kunnon kohotusta. ;)

Eilen kävin kiskasemassa combatin, mikä alkaa aika kovasti hiipiä taas mun top 5-listalle eri lajeissa. Ja tänään aamulla ylitin itseni kahdesti...ensinnäkin olin 6.30 treenaamassa ja kaiken lisäksi lajina oli kahvakuula. Se oli elämäni ensimmäinen kahvakuula... mulla kun on vähän tätä liikuntaväline kammoa havaittavissa... Spinning-pyörästä olen joskus ollut aivan kammoissani, näin niin itseni nousevan pyörän päältä samoin kun Bridget Jones...steppilauta on musta vieläkin aika pelottava,siihenhän voi kompastua... ja kahvakuulanhan voi heittää vaikka kaverin niskaan... Joo, tiedän kaikki mun päässä, mut siltikin ne vaatii ylitystä ja kovaa vauhtia tässä ollaan menossa eteenpäin.


Seuraava mihin aion paneutua on mun oma hyvinvointi ja rauhoittuminen. Seuraavat kolme päivää olen luvannut mennä hitaasti ja nauttien kaikesta. Olen luvannut itselleni tehdä vain sellaisia asioita mistä pidän... luvassa on rauhallista oloa, lasten kanssa leikkimistä, 1h 45minuuttia jorailua sh' bamin ja boyjamin tahdissa, bodybalancea ja hyvää, kunnollista ruokaa. Ei mitään sen kummempaa, nautin rauhasta ja annan ajatusten levätä ja latautua tuleviin viikkoihin.



Ja kaikille Kotkalaisille, kannattaa olla iskelmäradion taajuuksilla aina klo.13.30 sekä 17.30...sieltä saattaa bongata jonkun "tutun kuuloisen"... sen tiimoilta kannattaa ehkä katsastaa tämä.
Ja kannattaa käyda myös katsastamassa tämä. ;)


Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille!