maanantai 21. huhtikuuta 2014

Katso peiliin ja anna anteeksi!

Kokeileppa yhtä juttua: Mene seisomaan peilin eteen, mielellään alasti tai ainakin hyvin vähissä vaatteissa, ja kerro mitä näet peilistä. Kerro rehellisesti ne asiat mihin et ole tyytyväinen...
Ja kerro sitten rehellisesti ne mistä pidät, mitkä miellyttää silmää ja mitkä näyttää hyvältä.
Ole rehellinen itsellesi!



Monen meistä on paljon helpompi kritisoida itseään, löytää omasta kehosta ne huonommat puolet. Joskus voi tuntua ettei omasta kehosta löydy mitään hyvää ja näin ei mun mielestä saisi olla! Meissä jokaisessa on jotain hyvää! Usein paljonkin, mutta muut seikat peittävät sen. Itse kunkin on paljon helpompi sanoa mistä ei itsessään pidä ja tuntuu kuin joutuisi keksimällä keksimään hyviä puolia.

Miksi on näin?
Eihän me huomata parhaan ystävämmekään vikoja, vaan hänen parhaat puolensa. Miksi siis osaamme nimetä itsestämme heti ne huonommat puolet, emmekä anna arvoa niille hyville ominaisuuksille?

ITSEKRITIIKKI.

Siinä se! Itseään kohtaan on aivan äärettömän helppo olla kriittinen. Kestämme ystäviemmekin viat paljon paremmin, kuin omamme.

Tiedän tämän kaiken omasta kokemuksesta. Edelleenkin katson itseäni hyvin kriittisellä silmällä. Olen aina ollut tarkka itsestäni ja olen edelleen. Haluaisin olla huoleton ja esimerkiksi pukea kaapista just ne vaatteet mitkä käteen osuu, mutta se ei mene mun kohdalla niin. Tiedättehän: "tuossa on makkara, tuolta tursuaa, ja nää allit!!!" 
Ja toisaalta hyvä näin! Haluan kiinnittää huomiota siihen miltä näytän ulkona ja muiden silmien alla. Se tietynlainen tarkkuus ja ulkoinen siisteys luo mulle varmemman olon ja paremman itsetunnon.

Ongelmaksi tämä asia muodostuu siinä kohtaa kun alkaa vihaamaan itsessään kaikkea. Sulkee silmät omalta kuvaltaan ja kuvittelee muidenkin haluavan tehdä niin.

Yritä nähdä metsä puilta!

 Kuten olen jo monesti sanonut: meissä kaikissa on jotain hyvää! Ne piirteet täytyy vain osata kaivaa esiin ja opetella olemaan ylpeä niistä! Jokaiselta meistä löytyy arpia tai merkkejä eletystä elämästä ja tietyistä saavutuksista. Ei ne tee meistä huonompia tai parempia ihmisiä.



Minä arvotin itseni pitkään kilojeni mukaan. Tunsin huonoutta siitä, että olin lihava. Toki olen nykyään jonkin verran pienempi, mutta olen matkani myötä oppinut myös sen ettei minun paino tai makkarat vatsalla määritä mua ihmisenä. Mun ihmisyys tulee jostain aivan muusta - siitä mitä teen, miten kohtelen muita ja etenkin siitä mitä itse itsestäni ajattelen!

Olen oppinut kunnioittamaan kehoani, arvostamaan sitä! Olen ymmärtänyt sen kuinka hienoihin asioihin mun kroppa pystyy, jos annan sille aikaa ja sen vaatimaa arvostusta.

Ennen kaikkea olen oppinut  katsomaan itseäni peilistä, paljon lempeämmin ja paljon anteeksiantavammin.



Nyt, mene uudelleen sinne peilin eteen ja aloita heti kehostasi nauttiminen ja sen kunnioittaminen.
Tee se juuri niin hitain askelin kun sinun täytyy, tärkeintä kuitenkin on se, että aloitat matkasi nyt, etkä vasta sitten kun sen matkan aloittaminen on paljon, paljon vaikeampaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti