Tärkeintä on ihminen!

Seuraan instagramissa Joannaa, joka on mun mielestä uskomattoman kaunis nainen. Hän oli linkannut tällä viikolla, että Ylen kanavalla esitettävässä Kioski-ohjelmassa on puhetta lihavuudesta, ja jaksossa myös Joanna oli mukana. Tallensin puolen tunnin jakson ja katsoin sen eilen... ja se sai mut taas jälleen kerran miettimään lihavuutta, niin yleisesti ottaen kuin myös mun omalta henkilökohtaiselta kannalta.

Lihavuushan on yksi meidän tämän hetken kansantaudeistamme, lihavia tai ylipainoisia ihmisiä näkee päivittäin, mutta ajatteleeko kukaan koskaan sen tarkemmin lihavaksi nimitetyn ihmisen ajatuksia tai tuntemuksia. Sitä kuinka yksi pieni lause tai sana voi muuttaa ihmisen omakuvaa ihan totaalisesti, sitä kuinka syvälle se sattuu. Tai sitä kuinka paljon ylipainoisen mieltä painaa omat kilot tai se ettei kyseessä aina olekkaan vain sormia napsuttamalla onnistuva laihdutus, vaan kyseessä voi olla jo pitkään jatkunut ajattelumalli... oma ajatus itsestä lihavana, epäonnistujana, ihmisenä joka määritellään vain ulkoisen olemuksen mukaan. Kaikki ei aina näy päälle päin ja vaikka kuinka haluaisit laihtua ei sinun oma pääsi anna sen tapahtua, tai se voi ainakin olla este sille. Toisaalta eihän kaikki ylipainoiset halua laihtua, he hyväksyvät itsensä juuri sellaisina kuin ovat ja varmasti haluavat muidenkin heidät hyväksyvän.

Helposti unohdetaan ihmisen tunteet ja ajatukset lihavuuden takana... periaatteessa on helppo laihduttaa, sen kun syö vähemmän kuin kuluttaa, mutta miten on oman minäkuvan tai kehonkuvan laita? Jos olet ollut koko ikäsi tai vaikka edes osan siitä lihava et välttämättä näe itseäsi minään muuna kuin liian painavana vaikka olisit minkä kokoinen tahansa. Ulkopuolisen on helppo unohtaa se häpeä, tottumukset, viha ja epävarmuus, unohtaa se, että lihavuus istuu syvemmällä sisimmässä, kuin vain päällimmäisenä läskinä. Ei ole välttämättä niin helppo lähteä salille tai vaihtaa ruokailutottumuksia useiden vuosien tottumuksien jälkeen. Joskus matkassa on myös epävarmuus, pelko siitä ettei sovikkaan normiin ja saa kuulla asiasta. Väitän ettei monelle hoikalle ruokavalion muuttaminen totaalisesti roskaruokaan sujuisi niin helposti, tai toisaalta paljon urheilevan ei ole helppo jättää liikuntaa lopullisesti tuosta vaan. Nämä asiat istuvat syvemmässä, tavoissa, tottumuksissa, meidän omassa päässämme.

Monesti nämä ajatukset on istutettu omaan ajatukseen jonkun ulkopuolisen sanomisen takia. Yksi pienikin sana voi tosiaan muuttaa paljon ja satuttaa syvältä. Se sana voi kaikua vielä monien vuosien päästä mielessä ja siihen saattaa nivoutua monet häpeän tunteet ja ajtukset siitä ettei kelpaa sellaisena kuin on. Ja jokainenhan meistä haluaisia tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Ei meistä kukaan halua tulla määritetyksi ainoastaan ulkoisen muodon vuoksi, vaan ihmisenä... omien tekojen, sanojen, saavutuksien ja kaiken muun kautta!

Minä olen ihan samanlainen! Välillä kaipaan hirveästi touhua ympärilleni. Ihmisiä joiden seurassa voin olla oma itseni. Paljon puuhaa, uusia kokemuksia ja uusia asioita... Puolueettomia ihmisiä, jotka ei arvota mua ulkoisen olemuksen mukaan vaan sen oikean iloisen ja elämänhaluisen minäni mukaan. Välillä mulla taas on sellainen olo, että voi kun kaikki vain unohtaisivat mut. Voi kun saisin vain ihan rauhassa maata kotona kaikilta katseilta piilossa - piilossa maailmalta, paikassa missä mua ei satuteta, katsota kieroon ja missä saan olla juuri se itseni joka olen.

Olisiko minun helpompi liikkua ulkomaailmassa jos ihmiset olisivat hieman suopeampia ja tässä maailmassa saisi olla oma itsensä?

Herkkua!

Mun piti tehdä tää postaus jo eilen, mutta mutta... flunssa yllätti perheen! Vauvalla on ollut melkonen röhä jo reilun viikon verran... nyt sairastuttiin minä ja viisi vee. Eilen pää oli NIIN täynnä räkää, että poskionteloihin koski ja silmiin särki... tänään ei vielä olla menty ihan siihen pisteeseen, mutta vastahan päivä on nuori ja niistää saa kaiken aikaa. Joo nenänalusen olen kerrankin saanut pidettyä edes jotenkin siedettävän oloisena Foreverin AloeVera Gelly-voiteen avulla. Vähän kirpasee kun laittaa, mutta nopeesti tunne häviää ja tilalle tulee kosteutettu olo sekä mukava "kalvo" iholle eikä seuraavakaan niistäminen tunnu ihan niin pahalta. ;)

Hellou tummat silmänaluset! Nukuttu on... juu ei!

Mutta mistä mun piti teille tulla kirjottelemaan... HERKUT! En ole sortunut lisättyyn sokeriin, enkä mihinkään ylimääräisiin suolaisiinkaan! Tänään siis 25. päivä! Ja yllättävän kivuttomasti on mennyt.

Paitsi, toissailtana -sunnuntaina- kun olo alkoi menemään vilun ja väreiden puolelle, alkoi tehdä mieli suklaata... Miehän olen oikeasti se tunnesyöjän perikuva ja toisin kuin kovin monen muun sairastellessa mun tekee mieli syödä KAIKKEA roskaa. Moni ei edes maistaisi mitään ja en minäkään näin tukkosena mitään maista, mutta silti voisin syödä maailman kaikki herkut. Ja aina ensimmäisinä tulee mieleen suklaa ja hyvänä kakkosena kiinalainen ruoka!

Iltapalaksi sitten annoin periksi ja, koska olin lauantaina ostanut kaupasta ihanan tuoreita ja pehmeitä taateleita, päätin surauttaa itselleni smoothien... Siitä syntyi kuitenkin kesken matkan vanukas tai trendikkäämmin sanottuna smoothiebowl!

1 banaani
1 avokado
4 taatelia (muista poistaa kivet)
4 kukkurallista ruokalusikallista kaakaojauhetta (ehtaa tavaraa, ei sitä sokeroitua)
3dl kookosjuomaa

Nämä aineet blendaa kunnolla kuohkeaksi ja NAUTI! Tästä riittää kyllä useammallekin... sikäli mikäli riittää... ;)

Pahoittelen kuvanlaatua, Omppu oli huollossa...

Päälle laittelin chiansiemeniä, banaaniviipaleita, manteleita ja kaakaonibsejä. Ja sitten käheää ääntä kohti... Onneksi vielä siinä kohtaa makuaisti oli tallella, koska oli aivan mieletön makuelämys. Ihanan samettinen, pehmeä ja suklainen! Jouduin kyselemään itseltäni (ja Tonilta) useampaan kertaan, että saanko oikeesti syödä tätä kun mulla on se herkuton... Niin herkkua tämä oli... ja täysin ilman lisättyä sokeria, luonnollisista ja hyvistä raaka-aineista! SUOSITTELEN! :D

Kaksi yhdellä kerralla

Ruoka... sehän meillä on aina mielessä!

Tein eilen lihan seuraksi uunijuureksia ihan vaan nopeasti perunasta ja porkkanasta! Seuraksi laitoin öljyä, valkosipulia, SantaMarian five peppers-maustetta ja ruususuolaa. Uunissa paahtelin jotain puolen tunnin ja tunnin väliltä 175asteessa. Tähän ruokalajiin paistoin vielä lisäksi pannulla kesäkurpitsakiekkoja, mitkä maustoin limepippurilla! Nam!

Tänään sitten kaivoin jääkaapista eilen ylimääräiseksi jääneet juurekset ja aloin työstää niistä sosekeittoa. Kattilaan ensin öljyä, hieman lisää valkosipulia ja raastettua inkivääriä. Niitä hetken kuulloteltuani laitoin perään perunat ja porkkanat.

Sekä yhden pieneksi pilkotun omenan! Omena ei varsinaisesti maistu keitossa, mutta tekee siihen kivan happaman makeuden... outo sanayhdistelmä, mutta niin se vain tekee! ;)

Näiden perään laitoin vettä n. 8dl, voisi laittaa enemmänkin, mutta itse tykkään TODELLA tuhdista keitosta, joten tämä riitti minulle. Lisäksi laitoin 2tl kasvisliemijauhetta!

Näitä keittelin aikani, ehkä 10-15minuuttia ja sitten soseutin koko komeuden! Keiton päälle voisi laittaa esim. pekonia jos siitä tykkäisi, tai vaikka kinkkusuikaleita... toki sen voi syödä sellaisenaan tai kuten minä tein raejuustolla, jotta ateria sisälsi jotain proteiiniakin! Ja oli kuulkaas hyvää, vaikka itse sanonkin!

Mulla on edessä mukavan rento viikonloppu... ei mitään tarkkaa sovittua menoa, paitsi tänään ihanien naisten ja lasten tapaaminen, mutta muuten mennään ihan sellasella tehdään mitä huvittaa moodilla. Luvassa toivottavasti ainakin luistelua ja ehkä jopa pulkkamäkeä, aattelin mie ehkä jopa yllättää itseni ja löytää tieni salillekin!

Mukavaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle!

Maailman rumin keitto ja lumilenkki

Tein eilen nopean ja maailman helpoimman kana-kookoskeiton... Tämä keitto ei ulkonäöllään juhli, mutta on arkiruokana hyvä ja kevyt, sekä myös maittava.

Ensin lorautin öljyä kattilaan, heitin sinne valkosipulimurskaa ja raastin sekaan myös hieman inkivääriä. Hetken näitä kuulloteltuani laitoin kanat paistumaan. Perään pistin 1l vettä sekä ison purkin kookosmaitoa sekä kasvisliemikuution. Annoin hetken kiehua miedolla lämmöllä. Sitten laitoin sekaan pakasteesta papuja, herneitä sekä maissia. Lopuksi lisäsin vielä vuorisuolaa sekä chicken&steak-maustetta. Tuore chili tekisi keittoon ihanan tujauksen, mutta koska tein tätä niin, että lapsetkin söisi niin jätin sen pois. Meillä kun pojat syö muuten lähes mitä tahansa, mutta vähänkään tulinen ruoka ei uppoa yhtään. Ja toki tuoreista aineksista tulisi entistäkin herkullisempi keitto, mutta välillä mennään siitä mistä aita on matalin ja oikastaan pakasteiden avulla.

Tänään meillä Kotkassakin on saatu lunta! Meidän oli vauvan kanssa lähdettävä neuvolaan saarelle ja sinne on matkaa se n.2km. Auto oli Tonin käytössä työmatkalla, joten ei muuta kun vauva vaunuihin ja menoksi. Tuulessa ja tuiskussa painettiin, tiet oli hyvin kyllä aurattu, mutta kinoksia ja lumidyynejä oli matkalla muutamia. Välillä meidän Emmaljungat meni melkosessa liirrossa, mutta ei annettu sen haitata. Siinä sai oikein kivan lenkin itselleen, kun työnteli rattaita tuon matkan edes-takasin ja tulipahan samalla testattua onnistuuko hengästyminen ilman, että kurkkuun sattuu ja onnistuihan se! Joten luvassa liikuntaa muutenkin tällä viikolla, kuten edellisessäkin postauksessa jo hieman uhkailin. Iso peukku sille!

Voin sanoa rehellisesti, että tuon reippailun jälkeen maistui kanakeitto melkosen makialle! <3

-Tea

10.1.2016

Sunnuntai-ilta!

Olen viimeiset neljä kuukautta kokenut häpeää... epäonnistumisestani raskausaikana.... Minä jonka pitäisi tietää ravinnosta ja olla toiminnallani esimerkki repsahdin täysin... raskaana (kuvittelin) olin vielä söpösti noh, raskaana! Sen jälkeen vain lihava! Olen kierinyt itsesyytöksissä siitä, että miten siinä niin pääsi käymään ja koen edelleen häpeileväni itseäni tämtän takia. En voi sanoa, että omalla esimerkilläni edistäisin kenenkään muun terveyttä tai hyvinvointia, mutta voin rehellisesti sanoa, että tiedän mistä lihavuudessa ja laihduttamisessa sekä elämäntaparemontissa puhutaan. Tiedän mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin ettei tähän olisi ajauduttu... Mutta turha sitä on kai katsoa taaksepäin enää.

Nyt katse kohti tulevaisuutta ja hyvää palautetta itselle antamaan! Yhdeksän päivää herkutonta ja SE vaikein eli ensimmäinen kokonainen viikonloppu takana ja SELÄTETTY!  Sen lisäksi olo kurkussa on mennyt muutamassa päivässä huimasti parempaan, joten ensi viikolla on sitten sitä treeniäkin luvassa!

Hyvää uutta viikkoa toivottelee suihkunraikas peukuttelija! <3

P.S. Käykäähän kaikki tykkäämässä mun blogista myös FaceBookissa, niin pysytte ajantasalla päivityksistä! ;)

8.1.2016

Salakavalasti ja kaikessa hiljaisuudessa tammikuun toinen päivä aloitettu ryhtiliike on edennyt ensimmäisen viikon lopulle. Ryhtiliikkeen piti koskea myös liikkumista, mutta jouluna alkanut kurkkutauti pitää edelleen sen verran otteessa ettei olla sen kummemmin liikkumaan uskaltauduttu. Mutta ruokiin se on vaikuttanut.

Puuroa... on se...

Usko pois, on se puuro sielläkin jossain...

Herkuttomuutta on siis meneillään tänään seitsemäs päivä... käsittää siis sokerilliset jutut, pullat, karkit, kakut, jäätelöt jne jne. sekä sitten sen suolasemman puolen ja esim. roskaruuan. Herkuttomuuskin voi olla laaja käsite ja olen sallinut itselleni makean hammasta kolotellessa hunajan teen seassa... ehkä tämä herkuttomuus tällä kertaa tarkoittaa yksinkertaistamista ja ylimääräisen puputtamisen pois jättämistä.

Valehtelisin jos sanoisin ettei mitään vaikeuksia ole viikon sisällä ollut. Mielitekoja on jokaista sorttia! Väsymystä on ollut ilmoilla ja sellaista väsymystä minkä olisin aiemmin taltuttanut vaikka suklaalla - eli verensokerin piikillä ja nopealla laskulla, jonka jälkeen tilanne olisi taas sama, väsynyt. Viikon aikana on ollut havaittavissa jo kropassa puhdistumista ja vettä kuluu taas kiitettävä määrä. Myös kasviksia olen tietoisesti pyrkinyt lisäämään annoksiini entistä enemmän.

Pellava-kanaa ja uunipunajuuria fetalla

Ruoka on tällä hetkellä rehellistä kotiruokaa, sellaista mitä koko perhe voi syödä (paitsi tietysti maitodietillä oleva juniori) ja itse tehtyä. Olen myös halunnut laajentaa meidän ruokarepertuaaria, koska jotenkin tuntuu, että viikosta toiseen pyöritellään samoja ruokia ja niihin alkaa toisinaan kyllästyä. Olenkin tekemässä teille jossain kohtaa alkuvuotta uusien reseptien kokeiluja, joita sitten raportoin tänne teille. Tähän idean ja vähän haasteenkin sain Milkalta. Jos teidän takataskusta löytyy jokin terveellinen, suht nopea ja hyvä arkiruokaresepti niin jaa se ihmeessä mullekin, niin laitetaan kokeiluun.

Yhtenä iltana kun oikein teki mieli jotain hyvää kaivoin mielestäni paksun pölyn peitosta banaanipannareiden ohjeen. Siis sen mihin tulee banaania ja kananmunaa... ja pyöräytin iltapalaksi moiset herkut! Päälle viime kesänä itse kerättyjä mansikoita ja kaupasta ostettuja suomalaisia mustikoita (koska syksyllä musta ei ollut ISON vatsan kanssa enää metsään ja sekös harmittaa) sekä hunajalla hieman makeutettua turkkilaista jugurttia. Pannarit/letut paistoin kookosöljyssä. Olin ihan oikeasti unohtanut miten HYVIÄ nuo on!!!

Samalla kuin huomaamatta ruokarytmi on parantunut ja näläntunne pysyy kivemmin poissa, kun kerran syö säännöllisesti. Ja kummasti se oma mielikin on taas ihan erilailla mukana tässä hommassa... kun kerran on alkuun päästy niin kyllähän tästä eteenpäinkin mennään. En tehnyt tästä asiasta etukäteen minään postausta, koska halusin ihan omassa päässäni testata onko musta enää tälläiseen kurinalaisuuteen ja jostain se tahto on taas kaivettu esiin. Vielä kun pääsen kunnolla treenien makuun ja saan tän laiskan moodin pois päältä niin hyvä tästä tulee.

Ja mullahan on koko loppuelämä aikaa elää terveellisesti ja nauttia kaikesta! Mikäs tässä olisi kiire, vasta 3,5kuukautisen vauvan kanssa?